Aino-Kaisa Saarinen: Puhalletaan yhteen hiileen!
Vihdoin ja viimein saatiin Hiihtoliiton puheenjohtaja äänestys päätökseen ja liiton toimintoja selkeytettyä sekä turhat spekuloinnit loppumaan. Uusiutuminen tuo uutta intoa koko hiihtorintamalle. Nyt olisikin tärkeää että kaikki puhaltaisivat yhteen hiileen. Hyvässä yhteishengessä on mahdollista saavuttaa menestystä nyt sekä erityisesti tulevaisuudessa ja sitähän me koko lajiväki haluamme!
Hiihtoliitto on kokenut suuria mullistuksia viimeisen vuoden aikana. Muistan kun viime syksynä jolloin liitto ilmoitti tuntuvista taloudellisista supistuksista, toimittajat soittelivat ja kyselivät että kaatuuko liitto. Ei kaatunut. Taloudellinen taantuma pistää aina tarkastelemaan kriittisesti toimintoja. Näin tapahtui myös Hiihtoliitossa.
Hiihtoliitto on myös saamassa alaisuuteensa uuden Maastohiihto ry:n jo tämän vuoden puolella. Sen tehtävänä on pitää huolta siitä että maastohiihdolle suunnatut tulot käytetään maastohiihdon hyväksi. Näin talouden kontrollointi tehostuu kun tiedetään tarkasti tulot ja menot sekä laskut voidaan maksaa varmasti ajallaan. Muistuttaisin vielä että maastohiihto teki viime vuonna 40 000 euroa voittoa. Mielestäni tässä asiassa ollaan menossa oikeaan suuntaan. Tulevaisuus näyttää osuuko arvioni oikeaan.
Itse olen suihkinut ympäri Keski-Eurooppaa jo puolitoista viikkoa. Reissuni alkoi Italian Feltrestä rullakisoista. Matkana oli 11,3km ylämäkeen ja sijoitus kolmas. Edelleni ehtivät kovat nousijat Italian Follis ja Ukrainan Sevchenko. Olin tyytyväinen omaan suoritukseeni. Kisoista jatkoin matkaani Toblachiin, jossa vietin neljän päivän leirin aivan ihanassa auringon paisteessa ja mahtavissa maisemissa. Asuin kesällä leireillessäni samassa hotellissa, joten paikka alkaa tuntua jo miltei kodille. Myös Toblachin Tour de Ski järjestelyt olivat edenneet.
Matkani jatkui Italiasta Itävaltaan Ramsauhun, jossa meillä alkoi maajoukkueleiri. Oli mukavaa tavata taas muu porukka ja päästä treenaamaan yhdessä. Valitettavasti säät eivät leirillä ole suosineet. Jäätiköllä ei ollut muuta kuin jäätä ja vähän likaista lunta. Keli on ollut hidas lumen vetisyyden ja likaisuuden takia.
Tänään alkoi sataa lunta ja ilma kylmetä ylhäällä. Kävimme katsomassa tilanteen jäätiköllä ja päädyimme vaihtamaan hiihtolenkin sauvakävelyyn sillä lumisateen lisäksi ylhäällä tuuli kävi niin navakaksi että eteneminen oli vaikeaa hiihtäen. Alhaalla saatiin sitten tehtyä hyvä treeni. Toivottavasti lunta tulisi nyt “tuutin täydeltä”. Se parantaisi olosuhteita ylhäällä huomattavasti ja loppu leiristä saataisiin parempi. Sillä hyviä hiihtoharjoituksiahan tänne on tultu tekemään.
Aino-Kaisa Saarinen
Ei kommentteja