Kanakeittoa Roposen malliin (11.6.)
Tämän kauden ensimmäinen maajoukkueen kanssa vietetty harjoitusleiri alkaa oleen pulkassa. Olemme harjoitelleet kesäkuun alusta alkaen Norjan Sognefjällissä ja vaikka leiri on todella raskas, niin nautin täällä olosta!
Tykkään harjoitella yksin, mutta huomasin jo kaipaavani näiden tyttöjen pariin. Pidän kunniana saada kuulua maailman parhaaseen naismaajoukkueeseen.
Se antaa lisämotivaatiota myös omaan harjoitteluuni, kun mukana on näin kovia tyttöjä. Mielestäni on tärkeää, että vapaa-aikana (jota leirillä on yleensä vähän) on myös hauskaa. Ja näin meillä myös on!
Jostain syystä ajatukseni kääntyvät vielä näin alkukaudesta siihen samaan kuin toukokuunkin alussa eli ruokaan.. :) Mutta nyt mennään jo pääruokaan (ei silti norjalaisiin pikkutyttöihin). Vertaan meidän naismaajoukkuetta hyvään ja maistuvaan kanakeittoon!
Siinä sopassa on tietysti potut ja kanasuikaleet ja kun minä teen keittua, niin mausteeksi tulee toki aromisuolaa (=Pirjo), ilman suolaa ruoka ei maistu miltään ja kaikki pitävät siitä.
Seuraavaksi mustapippurirouhetta (=Virpi), mustapippuri antaa keittoon tarvittavan tujauksen ja onhan se maailman käytetyin ja pidetyin mauste!
Sitten lisään paprikajauhetta (=Riikka). Se on suosikkini ja käytänkin sitä melkein kaiken maustamiseen.
Sitten sahramia (=Aino-Kaisa), joka on kallis mauste ja vain harvoin minulla käytössä juuri hintansa puolesta. Sahramiahan käytetään yleensä antamaan väriä riisiruokiin.
Lopuksi laitan chilipippuria (=minä), sitä pitää laittaa vain pieni ripaus, jotta ei polta suutaan. Toiset siitä tykkää, mutta toiset eivät voi sietää.
Ilman näitä mausteita keitosta tulee mauton, joten kaikkia tarvitaan hyvään soppaan! Näillä eväin suuntaan Haukiputtaalle ja kesäkuun lopussa minun leirini jatkuvat Itävallan Ramsaussa seuraavat 5 viikkoa.
Riitta-Liisa Roponen