Kesän makua (16.7.)

Tämän kesän kisakausi tuli avattua Norjan Meråkerissa pari viikkoa sitten. Hiihdettiin oikealla lumella reilut 13 kilometriä, tuloksena viides sija.

Voitto meni Sveitsin Colognalle ennen Northugia, Rönningiä ja Nousiaista. Minun taakseni jäi mm. viime talven maailmanmestari Andrus Veerpalu. Ei muiden hiihtäjien vauhti vieläkään mitään pelonväristyksiä aiheuttanut. Enemmänkin huolen aihetta antoi se, että oma kilpailuvauhtinen teho ei toiminut vielä yhtään.

Norjan leirillä maajoukkueen mukana treenasi kolme paikallista junioria, yksi heistä Petter Northugin pikkuveli. Veikkaan että pojat olivat viikon jälkeen aika väsyneitä, kyllä me niitä sen verran treeneissä vedätettiin että itselläkin alkoi vähän tossu painaa. No, oppia ikä kaikki. Leirillä lepoiltapäivänä ehdin käydä myös kalassa Matun kanssa, saaliiksi sain pari turskaa ja yhden sein. Vielä on chefin taidoissani hiomista, sillä keitin kalat aivan murskaksi valmistaessani ne iltapalaksi.

Leirin lopuksi ihmettelin normaalia väsyneempää oloa, itse asiassa tätä poikkeavaa väsymystä oli tuntunut jo pari viikkoa ennen leiriä. Kävin tutkituttamassa itseni, ja paljastui, että olin saanut vatsabakteerin. Se hoidettiin kuntoon antibioottikuurilla viime viikolla. Nyt treeni on alkanut taas sujua normaalisti.

Viime viikonloppuna ja nyt alkuviikosta maastovaelluksia tehdessäni olen saanut maistaa minun kesän suosikkimakua: tulipunainen, vasta kypsynyt, ei vielä terälehtiään täysin aukaissut, mehukas hilla. Voisin syödä niitä itseni kipeäksi. Veden ja tuoreiden hillojen lisäksi en tarvinnut mitään energiageelejä tai -patukoita, että jaksoin tehdä viiden tunnin treenin suolla ilman pienintäkään sippaamisen oiretta. Se oli sitä luonnon omaa sugarpoweria!

Lopputreenistä tarkoituksella kiertelin suolta kaikki mahdolliset paikat mistä vain voisin löytää kypsiä marjoja, samalla treenikin sujui kuin itsestään. Hilloja näyttää tulevan ainakin kohtuullisesti, joten viikonloppuna pitää suunnata hakemaan pakasteen täytettä omilta salaisilta hillapaikoilta.

Samaisessa pitkässä suotreenissä mietiskelin myös, että treenatessani taidan olla syötävän hyvännäköinen, -hajuinen tai -makuinen, sillä tuhat ja yksi kärpästä ja paarmaa tykkäsivät minusta erityisesti. Samoin yksi lokki, joka suhautteli syöksyjä niin läheltä, että lippis oli pudota ilmavirran vaikutuksesta.

Onneksi otin treeniin mukaan mp3-soittimeni, muuten olisin luultavasti tullut hulluksi siinä surinassa ja hyörinässä minkä siivekkäät ”ystäväni” aiheuttivat! Tai sitten olisi pitänyt lisätä vauhti treeniin liian kovaksi, ja lopuksi olisi taas saanut tuumata, kuten monesti leireillä porukassa treenatessa; ” se siitä rauhallisesta harjoituksesta”!

Alkuviikosta kävimme Pojan (Martti Jylhä) kanssa kyläilemässä mentorini Eero Mäntyrannan luona. Eerolla on vankka kokemus olympialaisiin valmistautumisesta, ja hän antoikin meille hyviä eväitä kesän ja syksyn harjoitteluun. Moni asia on jo 60-luvulla ollut samoin kuin nykyään, myös se ettei kesällä tarvi vielä olla suorituskykyisessä kunnossa. Kun pohjat on treenattu kuntoon, irtiottokyky löytyy kyllä helposti. Ei siis sittenkään huolta jos kilvanhiihto ei ollut helpon tuntoista kisakauden avauksessa kesäkuun lopussa!

Musti