Vancouver 2010, Hiihtäjät-blogi

Kuitunen: Edessä norjalainen harjoittelukausi (4.6.)

julkaistu 08.10.2009 klo 09.27

Kevät meni ja kesä on ainakin lämpötilan puolesta ollut täyden teolla käynnissä viime päivinä. Eilen rullalenkillä meinasi kypärän alla alkaa kuuppa kiehumaan, kun lämpötila ilmassa oli +27 ja pyörätien pinnassa lähempänä viittäkymmentä. Kaivosta päähän kaatamani ämpärillinen kylmää vettä treenin jälkeen laski kiehumispisteessä olleen olon normaaliin melko nopeasti :-) Ihanaa!

Kauden jälkeen harjoittelu oli huhti- ja toukokuussa ensin huoltavaa ja sitten hiljalleen valmistavaa ”oikeaan” harjoituskauteen. Ilottelin kokeilemalla muutamia uusia lajeja ja kävin vähän tanssillisilla tunneillakin naurattamassa itseäni. Sekoilin kuvioista melko lahjakkaasti, mutta tanssiopettajan niskaan kaatuu kyllä osasyy tästä; välillä jäin lumoutuneena katselemaan hänen ihanaa, pehmeää ja sulavaa liikehdintäänsä enkä enää muistanut ajatella sitä, mitä minun piti tehdä!!

Nyt, kun harjoituskausi on sitten toden teolla käynnissä, harjoitteet ovat entisen kaltaisia ja tällä viikolla kutsuu Norja ja Sognefjället. On kiva päästä pitkästä aikaa lumelle. Hiihto on kuitenkin parasta peruskestävyystreeniä tässäkin vaiheessa harjoittelua ja ihana laji, koska siinä kuormittuu samalla koko keho. Siispä odotan innolla ensimmäistä leiriä.

Edessä oleva harjoituskausi on suunnitelman mukaan aika norjalainen. Kolme ensimmäistä leiriä ovat Norjassa. Tämä Sogne, sitten Meråker ja Aure. Näiden jälkeen pikainen leiri Vuokatissa ja vuorossa onkin tuttu Ramsau. Mikäli kesä rientää yhtä nopeasti kuin kevät on mennyt, ei aikaakaan, kun jäätikkö kutsuu. Tätä ennen on kuitenkin neljä työntäyteistä kesäkuukautta aikaa rakentaa olympiakuntoa ja keskittyä niihin osa-alueisiin, joita kehittämällä vauhti paranee.

Hienointa on tietenkin se, että näitä osa-alueita vielä löytyy. Kun tiedän, että voin tehdä asioita vielä entistä paremmin ja että löydän itsestäni vieläkin intoa kuunnella omaa kehoani ja sen viestejä, tiedän olevani motivoitunut.

Nauttikaahan kesästä liikkumalla tekin. Kuuluillaan neljän viikon kuluttua!

Virpi Kuitunen

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita