Kuitunen: Urheilun ulkopuolinen julkisuus vaatii yhteistyötä (29.6.)

Ammattini on urheilu. Ammattini vuoksi työni on julkista – ja varsinkin sen tulokset. Urheilun ulkopuolinen julkisuus vaatii hyvätapaista yhteistyötä. Tämä rajaus on oma ratkaisuni toiveissani elää siviilielämääni mahdollisimman normaaliin tapaan siinä määrin kuin työni sen mahdollistaa.

Olen sitä mieltä, että jokaisella ihmisellä on oikeus määritellä se raja, josta yksityisyys alkaa. Surullista on ollut huomata se, että mediatalojen silmissä tämä yksilön itse tekemä rajaus on täysin yhdentekevä. Siitä näyttää päinvastoin tulleen haaste, joka ajaa heidät toistuvasti loukkaamaan sitä aluetta, joka minulle ihmisenä on kaikista pyhin; yksityisyyttäni ja oikeuttani elää elämääni läheisteni kanssa rauhassa.

”Olet julkisuuden henkilö.” Lause valokuvaajalta, joka yrittää oikeuttaa yksityisen hetken kuvaamisen on väärä. Olen julkisuudessa työni kautta ja sen vuoksi, en julkisuuden itsensä takia. Kun olen toistuvasti ilmaissut yksityiselämäni kuuluvan julkisuuden ulkopuolelle ja kun koen sitä kohtaan kohdistuvat hyökkäykset ahdistavana, niin eikö jahdin jatkaminen silloin juuri ole ahdistelua? Kuka muu voi määritellä ahdistelun, ellei se ihminen, johon ahdistelu kohdistuu? Toisen kokemusta ei kukaan voi kiistää.

Vai mitä mieltä olisit itse, jos omasta kotiovestasi ulos astuessasi näkisit tonttisi rajalla autossa vaanivan ja tuntikaupalla siinä sinua odottaneen kuvaajan kohdistavan putkensa sinuun? Tai toisen kuvaajan ajavan kotisi ohi viidesti edestakaisin tiiraillen, mitä omassa kodissasi, omalla pihallasi teet? Hakisitko aamun lehden postilaatikosta muina miehinä kameran räpsiessä? Näin toimiva media rajaa sen alueen, jossa voin vapaasti olla, melko pieneksi. Jos astun omalta tontiltani pois, olen julkista riistaa. Sen ulkopuolella väitetään voitavan minua kohdella kuin saaliseläintä; kaiken voi ja saa kuvata, jokaisen liikkeen raportoida. Miltä se tuntuisi Sinusta? Itse voin kertoa, että minua se häiritsee. Minulle se merkitsee häirintää. Yksityisyyden raiskaamista.

Siellä tiukan trikoon alla urheilijakin on ihminen.

Tällä hetkellä tätä trikoota kuljettava urheilija on Norjassa - jälleen. Leiri alkoi Meråkerista perjantaina ja jatkuu täällä Mosvikissa lauantaihin saakka. Meråkerin keikka oli silkka kilpailureissu. Hiihdimme siis ihka oikealla lumella kymmenen kilometriä perinteistä yhteislähdöllä lauantaina. Kilpailupaikalle piti kävellä ensin tunturirinnettä 45 minuutin matka kaikkine tykötarpeineen (sukset, sauvat, monot, vaihtovaatteet, juomat). Tämän taivalluksen jälkeen saavuimme lumen luo; kisabaana oli 3,3 kilometrin mittainen koukero pienellä lumipläntillä tuntureiden väliin jäävässä kapeassa syvänteessä. Kolme kierrosta siinä kieputimme ja vaikka tunne olikin aika kamala, oli mahtavaa saada tehdä kova, kuormittava harjoitus juuri lumella. Puolen tunnin anaerobinen harjoitus tähän aikaan vuodesta ei ole kuitenkaan ihan niiden tavallisimpien harjoitusten joukossa. Kivaa. Ja tämä kiva jatkuu Northugin kotimaisemissa, 930 asukkaan pikkukylässä – tosin hieman kevyemmän kuin kilpailuvauhtisen harjoittelun merkeissä.

Ja tiedättekös, meillä on täällä keskenämme mukavaa. Ilmapiiri on vapautunut ja motivoitunut. Uskokaa huviksenne, että henkisesti hapekas ilma työyhteisössä auttaa kummasti läpi raskaidenkin haasteiden.

Virpi Kuitunen