Riitta-Liisa Roponen: Ensilumenharjoittelun huumaa

Aurinko pilkahteLEVI pilvien raoista, lumihiutaleet leijaiLEVI kuin tanssien kuusien oksille. Hiihtäjät hiihteLEVI nauttien uudesta lumesta, pikku pakkasesta ja vauhdin hurmasta. Joko arvaat, missä olen treenannut nyt reilun viikon päivät? Ihan oikein: Levillä!

Täällä on ollut mahtavat olosuhteet tehdä laadukasta harjoittelua. Liukasta tykkibaanaa on 5 km, jossa korkeuseroa tulee noin 40 m ja ruuhkasta ei ollut tietoakaan ensimmäisellä viikolla, niin leveät baanat täällä on.

Suomen maajoukkueestakin suurin osa on ollut harjoittelemassa täällä. Siinä kun vielä Levitunturi kohoaa ylväänä vieressä, niin ei voi kuin nauttia olostaan ja työntää lisää vauhtia.

Nyt kun pääsin näin aikaisin Lapin ensilumille,tuli mieleen vanhat hyvät ajat. Ennen vanhaan minulle oli normaalia tulla Lappiin neljäksi viikoksi reenaamaan. Pakkasimme vaan iskän kanssa patrollin täyteen suksia, voiteita, ruokaa, leiriläisiä ja kaahasimme Olokselle hiihtämään.

Sama toistui myöhemmin, kun sain oman auton - silloin pakkasin muun tavaran lisäksi äitini seuraneidiksi. Silloin sain nauttia reenaamisesta ilman huolta pian alkavasta kisakaudesta ja ilman "pakkoa" olla jonkinmoisessa valmiudessa kisailuun.

Viime vuosina syksyn ensilumenharjoittelu on mennyt siihen, että viikon päivät ollaan lumilla ja sen jälkeen ensimmäinen kisa onkin jo tuloillaan.

Eräässä toisessa talvilajissa on muutettu sääntöjä niin, että ne olisivat kaikille tasapuolisemmat. Eräällä lenkillä hiihdon lomassa rupesimme miettimään sääntömuutoksia myös maastohiihtoon. Meillähän tuli mieleen heti useita "hyviä" ehdotuksia, mutta niistä pari saatte kuulla myös te.

Kohta yksi: Lyhyysbonukset. Koska onhan se epäreilua hiihtää kilpaa, jos toinen on sinua 15 senttiä pitempi! Miettikääpä vaikka tasatyntöä... Ja kohta kaksi: painoindeksi. Ja taas sama epäreiluus! Painavammathan menevät alamäet paljon
kovempaa kuin kevyemmät.. Ja ennen kuin kaikilla menee hermot, niin muistakaa, että nämä olivat vain meille piristykseksi :)

Olen ollut Levillä nyt reilun viikon ja Lapissa harjoittelu jatkuu vielä
kolmisen viikkoa. Yhdellä lenkillä valmentajaltani tultiin kysymään, että kuka on tuo tyttö, jonka perässä hiihdit, kun oli niin tutun näköinen?

Minähän se. Ja tämä tyttö nauttii vauhdista, lumesta, pakkasesta ja iloisesta kasvoista. Ja suuntaa sukset tänään vielä toiselle lenkille!

Riitta-Liisa Roponen