Saarinen: Rakastan norjalaista herkkua (28.5.)
Aino-Kaisa Saarinen ja Liberecin MM-kisojen ensimmäinen kultamitali. Kuva: YLE
Kausi tosiaan ihan käytännössä pyörähti käyntiin osaltani, sillä ekalla rullalenkillä ihan omaa huolimattomuuttani pyörähdin nurin. No ei käynyt pahemmin. Harmitti kun uutuuttaan kiiltävä keltainen takkini meni puhki. Sponsorini lupasi toimittaa uuden takin minulle pikimmiten.
Tänä vuonna olenkin päättänyt panostaa värikkäisiin treenivaatteisiin, sillä liikenteessä on hyvä tulla huomatuksi. Liian paljon sattuu "läheltä piti" tilanteita autoilijoiden kanssa. Niin rullahiihtäjä on liikenteessä jalankulkija ja KYLLÄ rullasuksissa ei ole jarruja! Hätätilanteessa pitää hypätä ojan puolelle ja toivoa parasta.
Minulle selvä kevään merkki on joka keväiset jalkavaivat. Ensin oli muutamana vuotena peräkkäin penikkavaivaa sääressä. Viime vuonna ehdin jo iloita kun sääriin ei satu ja kirmasin hurmoksessa juoksupoluilla kunnes tajusin että minua sattuu polveen. Soitin samantien lääkärille, joka totesi kuvailuni perusteella vaivaksi juoksijanpolven.
Tänä vuonna repertuaarissa on lievä akillesjänteen tulehdus. Tuntuu että vaikka mitä tekee niin keväällä vaivaa aina jokin. Onneksi kesän koittaessa nämä keväiset harmit jäävät taakse. Tämänvuotinen vaiva alkaa olla jo ohi ja onkin ihanaa palata normaaleihin treeneihin.
Ensimmäinen leirikin lähestyy ja tavarat pitäisi kaivaa esille ja pakata, siis hiihtokamppeet sillä lähdemme Norjaan Sågnefjällettiin jäätikölle hiihtämään. Sitten vaan toivotaan että säät suosivat, sillä hyvällä kelillä aurinko paistaa ja hiihtäminen T-paidalla ja shortseilla on nautinto mutta huonon sään sattuessa tuulee ja on sateista, sumuista ja fiilis on sama kuin hiihtäisi kylmän kalseassa syyssäässä. Kuitenkin kaikki käy, ammattilasiahan tässä ollaan.
Leirin aikana käydään EU-vaalit ja siksi aionkin hoitaa kansalaisoikeuteni ennakkoäänestyksellä. EU-vaalit on iso asia joissa on surullisen pieni äänestysprosentti.
Norjan reissun myötä pääsen myös herkuttelemaan ruskealla vuohenjuustolla. Rakastan tätä norjalaista herkkua. Sitä tarjotaan onnekseni joka aterian yhteydessä. Ehkäpä juuri tämä on syy sille, että norjalaisten on syytä olla varuillaan kun kilpailevat kanssani:)
Leiriltä kotiin palatessa minulla on ainakin kilon verran suurta herkkuani tuliaiseksi. Sen aion pistellä suuhuni ennen seuraavaa leiriä, joka sekin on Norjassa.
Aino-Kaisa Saarinen