Sami Jauhojärvi: Taas se aika vuodesta…

On taas se aika vuodesta, että joka aamu pitää ensin katsoa ulos ikkunasta ja miettiä sen jälkeen minkälaisilla välineillä päivän agendan treenit suoritetaan. Nimittäin loppusyksyn myötä ensin maahan putoavat lehdet ja sitten perään taivaalta tulee paljon vettä, kylmää sellaista.

Rullasuksien alle läjä märkiä lehtiä on sama kuin Hirvosen Mikolle asfalttirenkaat Ruotsin ralliin! Tiedossa siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita itselle ja muille tiellä liikkuville.

Tänä syksynä veden sijaan taivaalta tulikin jo syyskuun lopussa valkoinen peite maahan! Se kylläkin suli pois jo saman päivän aikana, mutta nyt maanantaina Rovaniemellä lunta tuli jo vähän reilummin, ja tv:n meteorologit lupaavat sitä vielä loppuviikolle rutkasti lisää. Ja tutkijat puhuvat ilmaston lämpenemisestä..! Tarviikohan tässä mihinkään Itävaltaan lähteäkään hiihtämään?!

Lunta on maassa nyt pahimmoilleen sen verran, että hiihtämään ei pääse, pyörätiet ovat jäässä ja estävät rullahiihdon, ja lenkkipoluillekin saa jo kaivaa nastalenkkarit jalkaan. Sen vuoksi toinen Ramsaun leiri, joka alkaa torstaina, tulee erittäin otolliseen aikaan. Lokakuussa hiihtäjät treenaavat määrällisesti paljon ja treenien tulisi olla laadullisesti tasokkaita kilpailukauden onnistumisen takaamiseksi.

Joku innokas oli jo käynyt Ounasvaaralla hiihtämässä murtsikkasuksilla ja samalla, sanan varsinaisessa merkityksessä, saanut uuden kivihionnan suksiensa pohjaan. Samanlaista kuviointia ei kuitenkaan tullut viime viikon lopulla Ylläksellä, jossa avattiin Suomen tämän syksyn ensimmäinen ulkolatu. Maisemat vetivät mielestäni vertoja Keski-Euroopan jäätiköille.

Tyvenessä pikkupakkasessa aamuauringon lämmittäessä oli jopa keväinen tunnelma, erotuksena se että latu oli merkitty lumella rinteesen ja maassa oli violetinloistoinen ruska. Nuoruudessani oli todella hyvin jos hiihtämään pääsi lokakuun viimeisellä viikolla, nykyään se on mahdollista jo lokakuun ensimmäisenä päivänä, ja tunneleissa ympäri vuoden. Niin ne ajat muuttuvat.

Vuosien varrella treeneissä on sattunut jos jonkun näköisiä törmäämisiä eläinten kanssa. Milloin metso on hyökännyt kimppuun reviiriä puolustaessaan, milloin olen joutunut kesken pyörälenkin lopettamaan auton alle jääneen poronvasan tai olen paennut hirviemoa sen suojellessa vastasyntynyttä vasaansa.

Nyt juoksulenkkiin tuli pakollinen pysähdys, kun porohirvas röhkien paimensi lenkkipolun varressa laiduntanutta tokkaansa. Minua ei kiinnostanut alkaa paljain käsin haastamaan sarvipäätä, kun se mulkoili minua ja osoitti eleillään, että minulla ei ole asiaa sen apajille. Vaaran mentyä ohi kelailin tilannetta mielessäni ja naureskelin, että täällä Lapissa hirvet ja porot ovat rakkauden huumassaan sekaisin nyt syksyllä, ja ”etelän varekset” tunturikeskuksissa vuorostaan keväällä;-)!

Hiihtoliiton tulevaisuuden osalta ensi viikonvaihteessa tehdään suuria päätöksiä. Kentällä näyttää olevan melkoisia paineita liittyen 10.10. Jyväskylässä pidettäviin ylimääräisiin seura- ja liittovaltuuston kokouksiin. Pitkään asiaa sivusta seuranneena on minulle ja monille muillekin maajoukkuehiihtäjille vain vahvistunut näkemys siitä, että Maastohiihto ry:n käynnistyminen olisi pelkästään hyvä juttu.

Uskon että näin lajin toiminnot ja johto tulisivat lähemmäs hiihtäjiä. Mediassa käytyä kirjoittelua mielenkiinnolla seuranneena jotenkin tuntuu siltä, että liiton ”rakennemuutoskattila” on kiehumassa hiukan yli. Oman käsitykseni mukaan lajiyhdistyksiin meneminen ei tarkoita lajiryhmien välisen yhteistyön loppumista, vaan se jatkuisi edelleen tarpeen niin vaatiessa. Toivottavasti päättäjät tekevät oikeita päätöksiä, jotta 100-vuotiaan Hiihtoliiton tulevaisuus on turvattu ja ihmiset saavat tulevaisuudessakin nauttia talvilajien menestyksestä laajalla rintamalla kaikissa liiton alaisissa lajeissa.

Musti