Vancouverin olympialaiset 2010

Janne Korpi ja Markus Malin olympiatalveen ilman paineita

julkaistu 09.10.2009 klo 11.09

Janne Korpi Janne Korvella ehjä kausi tavoitteena
Kuva: YLE

Janne Korpi on ollut poissa rinteistä viime tammikuun pahan loukkantumiseen jälkeen. Paluu rinteisiin on nyt tapahtunut, mutta sääri vaivaa vielä hieman. Markus Malin lähtee kauteen samalla tavalla kuin muulloinkin. Tavoitteena on aina voittaa, mutta turhia paineita ei oteta.

Janne Korpi lähtee olympiatalveen vakavan loukkantumisen jälkeen. Laskeminen onnistuu jo, mutta ei ilman kipua.

- Tammikuussa murtui sääriluu ja kierukka meni vinoon. Meni seitsemän-kahdeksan kuukautta ennen paluuta Uudessa-Seelannissa. Laskeminen tuntuu tosi kivalta. Kyllä se vielä vähän särkee ja joutuu kipulääkkeitä syömään, sanoo Korpi.

Vancouverin olympiakilpailuihin Korpi haluaisi päästä, mutta sinällään kisat eivät eroa muista kisoista.

- Oishan se hieno juttu ja hieno tapahtuma. Mutta aika samanlainen talvi kuin muutkin talvet, lukuunottamatta mediahässäkkää. Pekka (päävalmentaja Koskela) tekee sitten valinnat ketkä pääsevät.

Lautailun huima kehittyminen kesän aikana ei ole Korvelta jäänyt huomaamatta. Uusia temppuja on tullut, mutta peruslaskeminen on pysynyt samanlaisena.

- Muut tekevät tuplavoltteja ja tuplakorkkeja. Onhan siinä menty uudelle tasolle, mutta on siinä vähän liikaa hehkutusta. Ei ne niin ihmeellisiä ole. Aiemmin oon aina pysynyt kehityksessä mukana ja eiköhän sitä nytkin. Pitää vaan uskaltaa pistää itseään likoon.

- Tavoitteena on ensisijaisesti pysyä terveenä. Onhan ne olympialaiset ykkösjuttu ja tavoitteena on myös oppia uusia temppuja ja pysyä lajin kehityksessä mukana, Korpi sanoo.

Markus Malin ei ota paineita olympialaisista

Markus Malin, 22, on Suomen yksi tulevaisuuden huipuista. Hän oli TTR-kiertueen kokonaisrankingissa kymmenen joukossa. Olympialaiset eivät tuo hänelle mitään erityisempiä paineita.

- Ei se kausi ole nyt sen kummosempi kuin muut kaudet. Paitsi, että ne yhet kisat on kauden päätavoite. Yleensä ne on sitten MM-kisat tai X-Gamesit, mitkä on ollut päätavoitteena, nyt siis olympialaiset. Parhaimpansa sitä aina yrittää joka vuosi, sanoo Malin.

- Olympialaiset on kuitenkin vain kerran neljässä vuodessa ja oishan sinne ihan siisti päästä. Ei sinne ihan jokainen pääse.

Maailman huiput ovat kehittäneet uusia temppuja ja myös Malin, kuten muuutkin suomalaiset, tietää olevansa jälkijunassa. Tasoeroa yritetään koko joukkueen voimin ottaa kiinni alkutalvesta.

- Uudessa-Seelannissa teki tuplakorkkeja aika moni jenkki. Jenkit on päässy kesällä laskee ja treenannu uusia temppuja. Me ollaan nyt kanssa lähdössä leirille ja katotaan mitä siellä saadaan aikaan. Tuplakorkit näyttää tosi hienoilta ja olisi mukavaa oppia uusia temppuja, Malin miettii.

YLE

Kommentit

Ei kommentteja

Ajankohtaisia urheiluaiheita