Mailin sitkeä haamu
Jos haluaa yhdistää iän ikuista jääkiekkoa lukuun ottamatta tulevan olympiakaupungin Vancouverin johonkin muuhun kuin talviurheiluun tai – urheilutapahtumaan, niin ei se aivan helppoa ole ainakaan näin Euroopan horisontista. Toki sekin on mahdollista, mutta vaatii vähän vaivaa tai sattumaa hokaamiseksi.
Varmaan yhtymäkohtia historiasta löytyisi muitakin, mutta yksi niistä on aika erikoinen, tavallaan haamu, joka on aina ollut jo eurooppalaisen mailin nimessä. Kyse on tietysti tästä neljän minuutin alittamisesta ja milloin se ensi kerran tapahtui!
Me Euroopassa olemme kyllä aika tarkkaan selvillä missä ja miten tuo uroteko syntyi. Hämmästykseksi olen kuitenkin monista kanadalaisista matkaoppaista sun muista saanut lukea, että vuonna 1954 Vancouverissa pidettyjen Kansainyhteisön kisojen sensaatio oli Roger Bannister, joka ”rikkoi neljän minuutin mailin ennätyksen”.
Väite ei ole aivan väärin. Koska siinä on olennaista puuttuvat osat, pitää oikeastaan antaa pisteet oppaiden laatijoille, jotka ovat tämän kaltaisella epätarkalla yleistyksellä saaneet Vancouverille lisää eräänlaista karismaa syyllistymättä sinänsä väärän tiedon levittämiseen.
Bannister kyllä rikkoi tuossa juoksussa kaksikin ennätystä. Kyseessä oli hänen paras aikansa ja sillä hetkellä myös paras eurooppalaisen juoksema aika. Varsinaisesti kaikki oli kuitenkin jo tapahtunut jo ennen elokuuta 1954 ja Kansainyhteisön kisoja!
Oxford 6. toukokuuta 1954
Tämän vuoden maaliskuussa 80 vuotta täyttänyt Sir Roger Bannister oli monien englantilaisten opiskelijoiden tapaan nuoruudessaan tietynlainen ”olosuhdejuoksija”, joka opiskellessaan lääketiedettä harjoitteli aluksi kerran viikossa. Huolimatta vähäisestä harjoittelusta lahjakkuus pyrki kuitenkin pintaan. Vähitellen harjoitusmäärät kohosivat jopa puoleen tuntiin päivässä.
Helsingin olympiakisoissa Bannister oli jopa yksi suosikeista, mutta jäi 1500 metrillä neljänneksi. Vähitellen ajatus siirtyi ”haamumailille”, sen juoksemiseen alle neljän minuutin ensimmäisenä maailmassa. Samaan aikaan toisella puolella maapalloa mies nimeltä John Landy suunnitteli vastaavaa temppua.
Bannister ehti kuitenkin ennen ja hänestä tuli maailman ensimmäinen mailin (1609 metriä) neljän minuutin alittaja Oxfordissa Iffleyn kentällä 6. toukokuuta vuonna 1954. Itse asiassa kunnia tuosta alittamisesta olisi voitu jakaa kolmeen osaan. Puhtaasta jänisjuoksusta kun oli kysymys.
Kaksi ensimmäistä kierrosta juoksua veti Chris Brasher, joka kaksi vuotta myöhemmin voitti Melbournessa estejuoksun olympiakultamitalin. Myöhemmin Brasheristä tuli arvostettu lehtimies, joka Observeriin kirjoitti pitkän uran. Hän oli myös vuonna 1981 aloitetun Lontoon maratonin perustaja, joka itsekin yli 50-vuotiaana vielä juoksi maratonin alle kolmen tunnin!
Brasheria, lehtimies kun oli, ei koskaan aateloitu, mutta niin tapahtui kyllä haamumailin ennätysjuoksussa kolmannen kierroksen vetäneelle Christopher Chatawaylle. Chataway tunnetaan urheiluhistoriassa ehkä parhaiten siitä, että Helsingin olympiakisoissa hän kaatui 5000 metrin viimeisessä kaarteessa ja jäi viidenneksi. Monien mielestä hän olisi pystynyt loppukirissä haastamaan Emil Zatopekin. Kaksi vuotta myöhemmin Chataway juoksi 5000 metrillä ME:n 13.51,6.
Urheilu-uransa jälkeen Chataway oli mm. konservatiivien MP eli parlamentin jäsen, suomalaisittain kansanedustaja. Hän toimi myös kunnallispolitiikassa Lontoossa ja liike-elämässä, oli tukemassa Brasheria Lontoon maratonin synnyttämisessä ja monissa muissa urheilun taustatehtävissä. Hänet aateloitiin vuonna 1995.
Maaliin ennätysjuoksussa tuli ensimmäisenä sittemmin kuuluisaksi neurokirurgiksi kehittynyt Roger Bannister, jolle Sir-etuliite myönnettiin vuonna 1975. Hänen aikansa, ensimmäinen mailin neljän minuutin alitus oli 3.59,4. Ennätyksenä se kesti 46 päivää.
Suomen Turussa tietysti!
Australialainen John Landy siis havitteli yhtä aikaa Bannisterin kanssa haamumailia, mutta hän myöhästyi 46 päivää. Kesäkuun 21. päivänä teki kuitenkin heti uuden reilun ennätyksen ja tietysti Suomen Turussa. Jos ensimmäinen haamumaili juostiin Oxfordissa, niin mikä sopi paremmin toisen juoksupaikaksi kuin Suomen Turku, jossa sentään on Helsinginkin yliopisto vuonna 1640 perustettu!
John Landy muistetaan miehenä, joka vannoi Melbournen olympiavalan lippalakki päässä ja väärin. Tosin kun tapasin Landyn kotonaan Melbournessa aika tarkkaan 24 vuotta sitten. hän kaivoi kaapissa kisoista asti olleen kisatakkinsa taskusta paperin, jossa olleen tekstin mukaan hänen oli käsketty vala vannomaan, eikä se tosiaankaan vastannut sitä mitä odotettiin. Vaan se on jo ainakin toinen juttu.
Landyn aika Turussa oli 3.57,9, mistä päästään viimein takaisin tähän Vancouver-problematiikkaan. Silloin 1954 elokuussa Kansainyhteisön kisoissa Bannister voitti Landyn maililla, mikä tietysti oli merkittävää, mutta Bannisterin aika oli 3.58,8. Oma ennätys ja Euroopan ennätys kyllä, mutta ei ”neljän minuutin mailin ennätys” noin yleisesti, mitä monet oppaat Vancouverin yhteydessä toteavat.
Hieno juoksu varmasti sinänsä.
Arto Teronen
Ei kommentteja