Vettä tulee tarpeeksi
Aikaa jouluaattoon vuonna 2000 oli muutama päivä, ja juttelin erään Vancouverin alueella vuosikymmeniä asuneen miehen kanssa. Kerroin hänelle äsken muuttaneeni North Vancouveriin Kanadan pääkaupungista Ottawasta. En varmaan koskaan unohda, mitä hän minulle sanoi.
- Jos pystyt elämään sateen kanssa, tulet rakastumaan tähän paikkaan, etkä ehkä koskaan halua täältä pois. Mutta jos et kestä sadetta, lähdet täältä pois aika helvetin nopeasti.
Niin paljon paskapuhetta täällä Pohjois-Amerikassa jauhetaan, että noin puoleen on suhtauduttava varsin kriittisesti.
Reagoin siksi miehen kommentin olankohautuksella ja tyypillisellä "ihan totta-ilmaisulla".
No, siitä päivästä on nyt kulunut melkein kahdeksan vuotta. Ja osoitteeni on edelleen se sama kuin muuttaessani tänne.
Olen näin jälkikäteen miettinyt, että kyseinen henkilö oli aivan oikeassa. On itse asiassa oikeassa edelleen, eli tänäkin päivänä pystyy käyttämään samoja sanoja puhuessaan henkilön kanssa, joka äskettäin on muuttanut Vancouverin alueelle.
Täällä nimittäin sataa todella paljon. Ja usein.
Eniten vettä täällä tulee marraskuussa, joulukuussa ja tammikuussa. Näiden kuukausien aikana yllättyy aina positiivisesti, jos välttyy sateelta pari päivää putkeen. Vancouverissa sataa marraskuussa keskimäärin 167 millimetriä, joulukuussa 161 milliä ja tammikuussa 131.
Meillä oli vajaat neljä vuotta sitten aivan uskomaton tammikuu, kun vettä tuli 27 päivää peräjälkeen, yhteensä noin 270 millimetriä ja tuhansien ihmisten kellarikerrokset saivat suuria vesivahinkoja. Muutamat talot jopa lähtivät liukumaan rinteitä alas, ja tuhoutuivat.
Mutta ei hätää. Olympiakisathan järjestetään helmikuussa, ja silloin ei sada keskimäärin kuin vain 115 milliä… Niin, ja sitten yleensä vielä noin kymmenen senttiä lunta päälle, kertovat historiankirjat.
Jep, täällä sataa myös lunta. Ja sitäkin saattaa tulla valtavia määriä.
En ole täysin varma, mutta minusta tuntuu, että parina viime vuotena on tullut lunta selvästi enemmän kuin edellisinä talvina - siis vuodesta 2000 lähtien.
Veikkaisin, että sitä viime talvena tuli sellaiset pari metriä. Eli lumilapio oli kyllä aika ahkerassa käytössä, ja hiki valui…
Tosin lunta kyllä satoi paljon enemmän North Vancouverissa, jossa asun noin ehkä 200 metriä merenpinnan yläpuolella Grouse Mountainilla.
Sinänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että saadaan vähän lunta. Mutta kun koko kaupunki menee siitä täysin sekaisin, niin ei voi olla kovinkaan tyytyväinen.
Lumisesonki on niin lyhyt (useimmiten noin kuukauden), että kaupunki ei viitsi satsata aurausautoihin yhtä paljon dollareita kuin voisi toivoa. Monet kadut jäävät Vancouverin alueella auraamatta päiviksi eteenpäin, ja autot kolaroivat.
Tähän kun vielä lisää, että suurin osa autoilijoista on lumikelissä täysin tuuliajolla, niin voitte kuvitella kalabaliikin tasoa. Ehkä tänne olympiakisojen ajaksi saadaan enemmän aurausautoja?
Myllypuro/North Vancouver, Kulosaari/Burnaby...
Niin, miksi muuten en kirjoittanut Vancouver, vaan Vancouverin alue?
Vancouverissa asuu virallisesti noin 615 000 ihmistä. Metropoli-Vancouver -alueella sen sijaan noin 2,3 miljoonaa.
Itse asun siis North Vancouverissa, jossa virallisesti on asukkaita noin 130 000.
Jos tässä jonkun vertauksen esimerkiksi Helsinkiin voi tehdä pelkästään maantieteellisesti (ei mitään tekemistä elämäntason kanssa), niin Myllypuro voisi olla North Vancouver, Vuosaari West Vancouver, keskusta Vancouver, Kulosaari Burnaby, Munkkiniemi Coquitlam, Delta tai Surrey ja Lehtisaari Richmond.
Metro-Vancouverin osalta puhutaan kuitenkin huomattavan suuremmasta alueesta kuin se, joka kuuluu Helsingille. Mutta sen sijaan, että monia alueita esimerkiksi Helsingin tapaan kutsutaan kaupunginosiksi, kutustaan heitä Vancouverin alueella kaupungeiksi.
Olympiakisat järjestetään itse asiassa monessa eri kaupungissa, vaikka niitä virallisesti kutsutaan Vancouverin peleiksi.
Pikaluistelijat taistelevat mitaleista aivan lentokentän kupeessa, upeassa uudessa "The Oval"-hallissa Richmondissa, jääkiekkoilijat ja taitoluistelijat kisaavat Vancouverin keskustassa GM Placessa (nimi on kisojen aikana Canada Hockey Place) ja lumilautailua nähdään West Vancouverissa.
Hiihtoa, laskettelua ja mäkihyppyä puolestaan voi seurata Whistlerissa, joka on Vancouverista noin 120 kilometriä pohjoiseen.
Lumesta siellä tuskin tulee olemaan puutetta olympiakisojen aikana, sillä sitä sataa Whistlerissa helmikuussa keskimäärin aina yli metrin verran. Lämpötilan odotetaan olevan siinä nollan tietämillä. Järjestäjillä on silti kaiken varalta käytettävissään myös keinotekoista lunta.
Tätä tekstiä kirjoittaessani tänään sunnuntaina täällä North Vancouverissa muuten - yllätys, yllätys - sataa.
Satoi myös eilen ja toissapäivänä. Odotettavissa maanantaiksi, tiistaiksi ja keskiviikoksi on… Sitä samaa.
Mutta tämä on silti hieno paikka asua. Siitä enemmän myöhemmin.
Martin Palm, Vancouver
Ei kommentteja