Vancouverin olympialaiset 2010

Suomen olympiajoukkue pienenee - mitalitavoite säilyy

päivitetty 19.01.2010 klo 15.39

Jouko Purontakanen Jouko Purontakanen.
Kuva: YLE

Vancouverin olympiakisoihin lähtevästä Suomen joukkueesta on muodostumassa suunniteltua pienempi. Suomen Olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen vakuuttaa kuitenkin, että keväällä 2009 asetettu 12 mitalin tavoite kisoista säilyy.

- 28. tammikuuta Olympiakomitean hallitus lopullisesti päättää joukkueen koon. Arvailuna on ollut, että joukkueessa olisi yli sata urheilijaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tuo luku on sadan paikkeilla, ehkä hieman alle, Purontakanen kommentoi.

- Mielellään näkisimme mahdollisimman laajalti suomalaisia menestyviä urheilijoita, mutta esimerkiksi loukkaantumissuma vaikuttaa urheilijamääriin. Muun muassa alppihiihdossa olemme kärsineet menetyksiä loukkaantumisten takia.

Esimerkiksi miesampumahiihtäjien viime viikonlopun esitys ei ollut kovinkaan vakuuttava. Purontakanen ei vielä halua spekuloida, nähdäänkö suomalaismiehiä mukana lajin olympiakarkeloissa.

- En tiedä, aikooko Ampumahiihtoliitto esittää joukkuetta kisoihin. Olympiakomitean hallitus linjaa sitten, lähetetäänkö joukkuetta tai ketään yksityistä ampumahiihtäjää Kaisa Mäkäräisen lisäksi Vancouveriin.

Suomen mitalitavoitteeksi olympiakisoista asetettiin viime keväänä 12 mitalia. Purontakasen mukaan tavoite säilyy ennallaan joukkueen pienenemisestä huolimatta.

- Mitalitavoitteemme ei ole muuttunut mihinkään. Se tehtiin viime keväänä edellisen kauden menestyksen perusteella. Uskon, että meillä on edelleen hyvät mahdollisuudet saavuttaa tavoitteemme. Se edellyttää tietysti onnistumisia, Olympiakomitean pääsihteeri päättää.

YLE

Kommentit

Ei kommentteja

Ajankohtaisia urheiluaiheita