Vancouver
Vancouver sijaitsee Kanadan länsirannikolla Rannikkovuorten ja Georgiansalmen välissä, vastapäätä Vancouverinsaarta. Saari erottaa kaupungin Tyynestä valtamerestä. Brittäläisen Kolumbian provinssin pääkaupunki on Victoria, mutta Vancouver provinssin suurin kaupunki.
Asukasluvulla 578 000 Vancouver on Kanadan kahdeksanneksi suurin kaupunki. Suur-Vancouverin väkiluku on yli 2,1 miljoonaa asukasta ja se on Länsi-Kanadan merkittävin väestökeskittymä ja koko maan kolmanneksi suurin suurkaupunkialue.
Vancouverin ympäristössä eli rannikon salish-intiaaneja jo 500 vuotta eaa. Nykyisen kaupungin paikalle perustettiin 1870-luvulla sahakylä nimeltä Granville, joka sai kaupunkioikeudet vuonna 1886. Samalla se nimettiin uudelleen Vancouveriksi kapteeni George Vancouverin mukaan. Hän oli englantilainen merikapteeni, joka oli tehnyt seudulle tutkimusmatkan vuonna 1792.
Helmikuussa ei lunta
Vancouverin seutu on tyypillistä maanjäristysaluetta.
Vancouverin ilmasto on suotuisa Tyynen valtameren vaikutuksesta. Ilman keskilämpötila on tammikuussa 3 astetta ja heinäkuussa 18. Olympiakisojen aikaan helmikuussa keskilämpötila on viiden asteen luokkaa. Lämpötilan vaihteluväli on 13 pakkasasteesta 18 lämpöasteeseen. Helmikuussa Vancouverissa ei ole lumipeitettä.
Vancouver on Kanadan toiseksi suurin satamakaupunki. Sen merkittävimmät elinkeinot ovat kaivosteollisuus, metsäteollisuus, biotekninen teollisuus, ohjelmistoteollisuus, elokuvatuotanto ja matkailu. Kaupungissa vierailee vuosittain lähes 9 miljoonaa ihmistä.
Urheilua ja elokuvia
Vancouver on Kanadan tärkein ja Pohjois-Amerikan kolmanneksi suurin elokuvien tuotantokeskus Hollywoodin ja New Yorkin jälkeen. Elokuva- ja televisioteollisuuden arvioidaan työllistävän yli 36 000 ihmistä.
Vancouverin satama on Kanadan suurin satama ja yksi maailman merkittävimmistä satamista.
Vancouverin jääkiekkojoukkueita ovat NHL-liigassa pelaava Vancouver Canucks ja WHL-juniorisarjan Vancouver Giants. Johtava jalkapalloseura on Vancouver Whitecaps, jolla on edustusjoukkue sekä naisten että miesten sarjassa.
Lähde:Wikipedia, www.weatheroffice.gc.ca