Yleisurheilun MM 2009, Antti Ruuskanen

Pihtiputaan "peikko" siltaan?

päivitetty 15.08.2009 klo 19.21

Raaskin luopua hetkeksi keihäästä ja palasin näppäimistön ääreen. Kolmisen viikkoa on vierähtänyt viime blogin väsäilystä. Tähän kolmeen viikkoon on mahtunut 2 kissaa (savoa ei-ymmärtäville kissaa=kilpailua), joten tarinoin niistä tässä Teille lissää.

Kauden avauskisa ei mennyt ihan odotusten mukkaan. Heitot jäivät miehen korkuisiksi, joten tuloskin oli vaatimaton 78 m ja rapiat. Syynä mataliksi jääneissä heitoissa oli tukijalan petollinen pettäminen. Jotenka heitoista jäi uupumaan korkeuden vuoksi tarvittavat lisämetrit. Keihään juhlaa -kisan tulos veti miehen hiljaiseksi, koska se oli moneen vuoteen huonoin kesän avaukseni.

Mutta jo viikko myöhemmin yritettiin vetää uutta matoa koukkuun. Vuorossa oli ensimmäiinen Kultaisen liigan osakilpailu, joka kisattiin Berliinissä.. Tämä oli pieni pintaraapaisu myös ajatellen tulevia MM-kisoja, koska ne kisataan samalla stadionilla.

Suunnitelma kisaan oli heittää korkeammalle eli sellaisia neljän miehen korkuisia heittoja. Mutta tässä se taas tuli todistettua, että puoliksi hyvin suunniteltu ei ole aina valmiiksi tehty. Oma fiilis ja stadionin yleisö oli hyvää, mutta olisi tarvittu kolme lisäkierrosta. Ja tästäpä voisi lyhyellä matikalla päätellä, että heitin vain kolme kierrosta. Kolmen kierroksen tulokseni 77 m risat ei riittänyt kuin yhdeksänteen sijaan ja karsiuduin ensimmäisenä. Ja kyllä potutti! Rätyä lainatakseni: "Saksa on PIIP maa"! :)

Suomen kamaralle häntä koipien välissä palanneena edessä oli kahden viikon harjoitusjakso ennen seuraavaa kisaa. Tänä aikana ollaan valmentaja Antero "Purtsi" Purasen kanssa hiottu tekniikkaa viimesen päälle. Sillä yhdet kesän tärkeimmistä kisoista on tulevana sunnuntaina Pihtiputaan keihäskarnevaalit, joissa kisataan ensimmäisestä MM-lipusta.

Taistosta tulee raju ja hikinen isojen miesten kesken. Viivalla vastassa ei ole kuin Suomen kaikki kovimmat keihässällit. Ja satavarmana kaikki noista jepeistä haluavat sen paperilappusen (=kisalipun MM-koneeseen) yhtä kovasti kuin minäkin!

Tähän kisaan minä lähden haastajan roolissa, koska minulla on pieni "peikko" näistä kisoista. Valaistakseni taustaa hieman...pikku poikana melkeinpä joka kerta kisat meni aivan nappiin, tuli paljon ennätysheittoja. Ja nyt se kuuluisa MUTTA, aikuisiällä en ole kertaakaan ylittänyt 80 metriä siellä!

Eli tästä syystä minulla on pieni "peikko" kisoja kohtaan. Painitermeissä Pihtiputaankin peikko on laitettava joskus siltaan. Sunnuntaina nähdään putoaako peikko siltaan ja suapiko Ruuskasen poeka MM-kisalippusen.

Voip olla, mutta voip olla olemattakin!

Moro!

Antti Ruuskanen

Kommentit

Ei kommentteja

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita