1991 Tokio (1-1-1)

Yleisurheilun 3. MM-kilpailujen keskeinen hahmo oli jälleen Carl Lewis. Naisten juoksuja hallitsivat Neuvostoliiton ja entisen Itä-Saksan edustajat.

Pituushypyssä käytiin henkeäsalpaava kaksintaistelu Carl Lewisin ja Mike Powellin välillä. Se päättyi Powellin historialliseen ME-tulokseen 895.

Maailmanennätykset rikkoutuivat lisäksi huippunopeassa 100 metrin kilpailussa sekä 4x100 m:n viestissä, joista Lewis otti kolmannet perättäiset kultamitalinsa.

Kolmansien perättäisten kultamitalien miehiä olivat myös aituri Greg Foster ja seiväshyppääjä Sergei Bubka.

1990-luvun juoksijakuningas Michael Johnson saavutti Tokiossa ensimmäisen maailmanmestaruutensa 200 metrillä.

Afrikka jatkoi pitkien matkojen hallintaa. Juoksumatkoilla 800 metristä maratoniin Afrikan maat keräsivät 13 mitalia 18:sta.

Yhdistetyn Saksan joukkueesta menestyksekkäin oli naisten pikamatkojen kaksoisvoittaja Katrin Krabbe. Seuraavana vuonna Krabbe jäi kiinni dopingista.

Kisatilaston kärkeen kiilasi tällä kertaa Neuvostoliito 29 mitalillaan (9 kultaa). Seuraavina olivat USA (26/10) ja Saksa (17/5).

Suomen urheilumainetta pitivät totutusti yllä keihäsmiehet, jotka saavuttivat kisoissa kaksoisvoiton. Sari Essayahin pronssimitali aloitti kävelijöidemme vauhdikkaan marssin kohti maailman kärkeä.

Teksti: Eläva arkisto / Jukka Lindfors

Suomalaiset

Mitalit 1-1-1

Keihäs
Kimmo Kinnunen, kulta
Seppo Räty, hopea

Katso kulta- ja hopeakisan huippuhetket Elävässä arkistossa


10 km kävely
Sari Essayah, pronssi

Katso Essayahin pronssikisan loppuhetket Elävässä arkistossa


Tokion MM-kisat 1991 YLEn Elävässä arkistossa

Ajankohtaisia urheiluaiheita