Ich bin ein Berlino
Berliinin MM-kisoissa vain yksi hahmo on noussut suosiossaan lähes yhtä korkealle kuin Jamaikan pikajuna Usain Bolt. Tuo hahmo on tietenkin stadionyleisöä viihdyttävä kisamaskotti Berlino.
Sporttinen nallekarhu, joka on tehnyt perinteisen ”läskikasan” yhdessä naisten keihään voittajan Steffi Neriuksen kanssa ja roikkunut hajareisin kiekkosankarin Robert Hartingin reppuselässä. Ja sporttinen siksi, että pystyy tekemään etunojapunnerruksia niin, että läppää kätensä yhteen kesken suorituksen.
Perjantaina Berlino hengaili stadionilla yhdessä 23-vuotissyntymäpäiväänsä viettävän Boltin kanssa, ja sekös sai yleisön sekaisin? Boltin rinnuksissa komeili teksti : ”Ich bin ein Berlino”, mutta sadan metrin juoksukisaan Bolt ei kaverinsa kanssa lähtenyt. Ilman kiriapua nallekarhu kipitti etusuoran aikaan noin 30 sekuntia ja saapui maaliin kierähdystekniikalla.
Berlino saattaa olla teille tuttu myös YLEn kisastudiosta. Tarkkasilmäiset katsojat ovat saaneet viikon aikana seurata, millä eväin Suomen karhu on kisareissullaan tassutellut. Rekvisiittana on ollut milloin suomilätsää, sateenvarjoa, keihästä, wurstia jne.
Maskottimme on pitkälti karhu Suden vaatteissa, sillä varustelusta on pitänyt hyvää huolta kamaramiehemme Susi. Toki yhdessä äärettömän askartelutaidon omaavan ääninaisemme Minnan kanssa. Materiaalina on käytetty valokalvoja, jeesusteippiä ja kaikkea mitä noiden kahden hyppysiin on uskaltanut laskea.
Suomen studiomaskotti on herättänyt myös suurta kansainvälistä huomiota. Valokuvaajia riittää melkein jopa häiriöksi asti, kun salamavalot räiskyvät kesken suoran lähetyksenkin. Yritä siinä sitten työskennellä yhdessä megajulkkiksen kanssa.
Yönsä studiokarhu viettää muuten turvallisuussyistä Minnan hotellihuoneessa. Kävi nimittäin niin, että ensimmäinen studionallemme oli lähtenyt käpälämäkeen heti ensimmäisenä yönä. Sinänsä hassua, että studiossa ollut kannettava tietokone ei pitkäkyntiselle kelvannut.
Pistesiat
Wursti päivässä pitää naisen notkeana, kuuluu uusi saksalainen sananlasku. YLEn kisatiimi on pitänyt omalta osaltaan hyvää huolta siitä, että myös paikalliset makkaranmyyjät pääsevät näissä kisoissa tavoitteisiinsa.
Berliiniläinen makkaraerikoisuus on totta kai currywurst. Tarina kertoo, että erikoisuus sai alkunsa vuosikymmeniä sitten, kun paikalliselta makkaranmyyjältä oli päässyt sinappi loppumaan. Tästä ei kauppias hätkähtänyt, vaan tarjosi asiakkailleen makkaran seurana currysta tehtyä sinapin korviketta. Nyt tuo korvike on yksi Berliinin tavaramerkeistä.
Saksalaisia ruokaperinteitä kunnioittaen, tiimimme sisällä on laitettu käyntiin YLEn pistesiat -kilpailu. Tarkoituksena on kerätä pisteitä, joilla ei ole siis mitään tekemistä painonvartioiden pistetaulukon kanssa.
Yhdestä syödystä Wurstista saa kokonaisen pisteen, possun kyljyksestä kaksi ja aamiaisella nautittu pekoni antaa puolikkaan pojon per siivu. Todelliset pistesiat selviävät sitten kisojen lopussa.
Pistetiliä voi toki kartuttaa kertaheitolla myös sikailemalla julkisesti (esim. pieru) tai hankkimalla sikainfluenssan. Oma tavoitteeni kilpailussa on jäädä sekä mitalien, että pistesijojen ulkopuolelle.
Inka Henelius
Ei kommentteja