Saksa on paska maa?
Seppo Rädyn lyhyenläntä kuvaus Saksasta, heti Stuttgartin MM-kisojen epäonnistuneen keihäskarsinnan jälkeen vuonna 1993 on lähes yhtä kuuluisa kuin John F. Kennedyn puhe Berliinin muurilla. Siinä missä Kennedy kiitteli ja ihannoi länsisaksalaisten vapautta, käytti Räty 30 vuotta myöhemmin suomalaisen miehen sananvapautta.
Räty kiskaisi ensin karsinnoissa ilmoille vaatimattoman 74-metrisen ja heti perään todisti toimittajalle sen, ettei pettyneen Pohjolan pojan tehtävä ole nuoleskella kenenkään sitä, minkä keskeltä kyseinen saksalaistyyppinen tavara tulee.
Mersu on paska auto, lisäsi hän vielä, kun kisojen voittajalle oli luvassa saksalainen menopeli.
Ei tullut Rädystä siis stuttgarttilaista, ei saksalaista liioin. Tarina kertoo, että reissu jäi harmittamaan jopa siinä määrin, että vielä vuoden 2005 kommentti maasta meni jotenkin näin;
En ole käynyt Saksassa sen jälkeen, eikä tarvitse käydäkään. Enkä oopperassa, enkä pesäpallopelissä.
Vuoden -93 MM-kisat eivät menneet muilta suomalaisilta kuitenkaan päin peetä. Sari Essayah käveli maailmanmestariksi, Valentin Kononen hopealle ja puolustava maailmanmestari Kimmo Kinnunen heitti keihäässä niin ikään hopeaa.
Huonomminhan se meni kuin viimeksi, kuului kuitenkin Kinnusen viiltävä analyysi.
Mestari Essayah ei sen sijaan enää päivän päätteeksi muistanut, että mitä kaikkea sitä oli tullut kisan jälkeen adrenaliinipäissään puhuttua. Huvittavaahan tässä on se, etteivät sitä muistaneet varmasti muutkaan. Sen sijaan Rädyn rusehtavat kommentit jäivät elämään sukupolvelta toiselle.
Millaisia lausuntoja kuullaan näissä kisoissa? Sitä voi jännittää kotisohvilla lauantaista alkaen. Kuten myös sitä, kenestä tulee sydämessään saksalainen, kenestä puolestaan antisaksalainen.
Tummahipiäinen Jesse Owens kohahdutti natsi-Saksan johtoa Berliinin olympiastadionilla vuonna 1936, voittamalla Hitlerin silmien alla neljä olympiakultaa. Tälläkin kertaa miesten pikajuoksusta on tulossa tummien gepardien nopeusmittelö.
Sääliksi käy hänen vaimoa, tyttöystävää tai tyttöystäviä. Alle 20 sekunnin suoritus ja mies on ihan hiestä märkä.
Sepon säälistä huolimatta, minä ainakin toivon, että Usain Bolt on yhä edelleen sekä alle kahdenkymmenen -, että kymmenen sekunnin tuloskunnossa. Hikisenä tai ilman.
Mitä vastasi muuten Seppo, kun Ylen toimittaja kysyi häneltä ennen Atlantan kesäolympialaisia, että onko laukku täynnä kisamieltä?
Eiku rytkyjä.
Reipasta kisamieltä kotikatsomoihin ja aufwiedersehen!
Ei kommentteja