Illan jännitysnäytelmä: Keskisalo juoksee klo 20.50!
Kuva: YLE Berliinin MM-kisojen yksi odotetuimmista suomalaissuorituksista nähdään tiistai-iltana, kun Jukka Keskisalo lähtee haastamaan maailman kärkinimiä 3000 metrin estejuoksussa. Estejuoksun finaalia voi seurata suorana TV2:ssa, Radio Suomessa ja YLE Urheilun nettisivuilla klo 20.50 alkaen.
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Vuonna 2006 Euroopan mestaruuden voittaneen Keskisalon ennätys 3000 metrin estejuoksussa on 8.12,93. Vastus MM-finaalissa on äärettömän kova, sillä mukana ovat mm. kenialaiset Paul Kipsiele Koech (ennätys 7.56,37), Ezekiel Kemboi (7.58,85) ja ranskalainen Bouabdellah Tahri (8.02,19).
Keskisalon valmentaja Riso Ulmala odottaa, että suomalainen lähtee finaalissa matkaan 8.15:n loppuaikaan tähtäävällä vauhdilla. Lopussa sitten katsotaan, mihin saakka rahkeet riittävät.
- Jukan tämänvuotisella kunnolla pistesija (kahdeksan parhaan joukkoon) on aivan realistinen tavoite. Tukku kenialaisjuoksijoita takaa sen, että vauhtia pidetään varmasti, Ulmala uskoi.
Keskisalo on ennätysvertailussa 15 finalistin joukossa sijalla 12.
YLE, Jyri Kivimäki, Berliini
Ei kommentteja