Yleisurheilun MM 2009

Ilman SE-tulosta jäänyt Grobler jatkaa superfiiliksellä

päivitetty 18.08.2009 klo 13.48

Kuva: YLE

Naisten korkeushypyn karsinnassa Suomea edustanut Hanna Grobler ei onnistunut saavuttamaan omaa SE-tulostaan, jota olisi vaadittu kamppailussa Berliinin MM-kisojen finaalipaikoista. Pitkien loukkaantumisten jälkeen Grobler kuitenkin nautti hyppäämisestä suunnattomasti.

- Maistui tosi hyvälle, mutta ei ihan päästy SE-lukemille. Sinne olisi pitänyt puhtaalla suorituksella päästä, mutta täytyy sanoa että kaikkien näiden vuosien jälkeen oli kyllä tosi mahtava hypätä, Grobler kertoi karsinnan jälkeen.

Grobler jäi tulokseen 189. Suomalaisen omasta Suomen ennätyksestä (192) tuli kolme pudotusta.

- Se on niin pienestä kiinni. Tämä oli ensimmäinen kunnon kisa, jossa hyppäsin vähän pidemmällä vauhdilla. Se toimi ihan hyvin, mutta ei siinä vielä sellaista ihanteellista onnistumista tullut, Grobler kuvaili.

Grobler oli lajissaan samanlaisessa tilanteessa kuin Minna Nikkanen seiväshypyssä aiemmin. Maailman kovimpien hyppääjien kanssa pitäisi aina onnistua täydellisesti.

- Ei niistä hypyistä mikään sillä tavalla ylivoimaisesti onnistunut. Kautta linjan hypyt olivat ihan hyviä, mutta täällä taso on niin kova, että pitäisi mennä piirun verran paremmin, Grobler arvioi.

Berliinin MM-finaalissa SE-naista ei nähdä, mutta Grobler jatkaa kauttaan hyvillä mielin.

- Ruotsi-ottelu on seuraavaksi. Tällä hetkellä ei vielä ole muuta tiedossa. Ihan superfiiliksillä jatketaan kautta vielä ja ennätystä koitetaan tietysti saada, iloinen Grobler päätti.

YLE, Jyri Kivimäki, Berliini

Kommentit

Ei kommentteja

Ajankohtaisia urheiluaiheita