Kiekkomestari-Harting räjäytti stadionin huutomyrskyyn
Robert Harting otti kaiken ilon irti mestaruudestaan. Kuva: YLE
Robert Harting räjäytti jälleen Berliinin stadionin huikeaan huutomyrskyyn, kun hän kiskaisi kiekonheiton finaalissa viimeisellä heitollaan voittotuloksen 69,43. Ensimmäisellään maansa ennätyksen 69,15 heittänyt Puolan Piotr Malachowski joutui tyytymään hopeaan ja Viron Gerd Kanterin pitkä voittoputki katkesi pronssiin.
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Puolan Piotr Malachowski aloitti kiekkofinaalin todella tulisesti. Hän linkosi kiekon 68,77:ään, mikä on samalla Puolan ennätys. Viron Gerd Kanter vastasi Malachowskin heittoon 65,91 kantaneella kiskaisulla.
Franz Kruger ei saanut ensimmäisellä yrityksellään tulosta, mutta sen sijaan kotiyleisö sai huudettavaa. Saksalaismedia ei nimittäin turhaan hehkuttanut etukäteen Robert Hartingia, sillä tämä heitti ensimmäisellään kauden parhaansa 68,25. Myös Liettuan Virgilijus Alekna jatkoi kovatasoista kiekkofinaalin ensimmäistä kierrosta 66,36 kantaneella heitollaan.
Malachowski jatkoi vahvoja heittojaan ja sai myös toisellaan yli 68-metrisen. Kanter pommitti edelleen 66 metrin ja Harting sai tällä kertaa yli 67 metriä.
Kruger onnistui saamaan toisellaan tuloksen, mutta 59,77 metrin heitto jätti paljon parannettavaa kolmannelle kierrokselle. Krugerin viimeinenkään yritys ei ollut hääppöinen, vaan hän astui heittonsa jälkeen kiekkoringin yli eikä saanut lainkaan tulosta. Kruger jäi näin koko kiekkofinaalin viimeiseksi.
Kanter paranteli asemiaan neljännellä kierroksella 66,88 kantaneella siivullaan ja tarrasi MM-pronssiin kiinni. Viimeksi heinäkuussa vuonna 2008 hävinnyt Kanter on ottanut peräti 28 perättäistä voittoa, mutta Hartingille ja Malachowskille virolainen ei voinut mitään. Puolalainen paranteli vielä viidennellä kierroksella maansa ennätystä ja hilasi ne 69,15 metriin.
Pitkällä urallaan viisi arvokisakultaa voittanut Alekna heitti tasaisen sarjan, mutta se ei riittänyt neljättä sijaa korkeammalle.
Huikein heitto nähtiin kuitenkin viimeisellä kierroksella, kun kotiyleisön suosikki Harting näytti jälleen saksalaisten urheilijoiden venymiskykyä. Harting sinkautti kiekon lukemiin 69,43 ja teki samalla oman henkilökohtaisen ennätyksensä. Malachowski ei pystynyt enää tähän vastaamaan, mutta tulos 67,33 oli kuitenkin yksi kisan pisimpiä.
Villisti mestaruuttaan tuulettanut Harting voitti vuonna 2001 nuorten MM-kisoissa hopeaa ja nappasi myös vuonna 2007 ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin voittamalla Osakassa MM-kisoissa hopeaa.
- Unohdin kaiken tekniikan ja laitoin niin paljon voimaa kuin irtosi viimeiseen heittooni. Se oli "lucky shot", mutta tein kaiken mitä pystyin, iloinen mestari kertoi ja myönsi päivän olevan yksi hänen elämänsä onnellisimmista.
- Toivottavasti tällaisia päivä tulee lisää!
Viron Kanter ei ollut yhtä tyytyväinen MM-pronssiinsa, sillä hän oli kuitenkin kilpailun ehdoton voittajasuosikki.
- En ole saanut tällaista sijoitusta pitkään aikaan, joten kisa meni ilmeisesti huonosti. En vain saanut voimaa heittoihini. En tiedä miksi. Ehkä Berliini ei ole minun kaupunkini, Kanter totesi pettyneenä.
YLE
Ei kommentteja