Ny on hjuva fiilis!!!

Tulihan se yksinumeroinen sijoitus arvokisoista vihdoinkin! Olisihan se kahdeksan joukkoon sijoittuminen ollut tietysti astetta mukavampaa, mutta aina ei saa kaikkea, mitä haluaa. Tärkeintä on se, että taas on menty yksi rappu ylöspäin. Ero maailman kärkeen kapeni 15 minuutista 9 minuuttiin. Tosiasia on se, että kärki ei voi kauheasti kiristää vauhtiaan, mutta minä voin!

Palaan tässä pikaisesti kisapäivän tunnelmiin. Kisa-aamuna herätyskello oli soimassa viideltä. Heräsin tosin muutamaa minuuttia ennen kellon pirinää. Jännitys tuntui koko ropassa. Sain juuri ja juuri syötyä aamupuuron. Sen verran pörräsi perhosia vatsassa. Ennen reitille lähtöä tsekkasin, että kaikki tarpeellinen on mukana: kengät, kisa-asu, lippis, numerot – vaseliinia unohtamatta. Bussissa totesin, ettei aamun sääennustus pitänyt paikkaansa. Luvattu auringonpaiste oli vaihtunut ukkoseksi. Tiesin heti, että kilpailussa tullaan starttaamaan kovaa. Verkkasin pari kilsaa ja tunsin, että paikat tuntuvat tosi hyviltä. Edessä oli vajaan neljän tunnin rykäsy. Olin valmis.

Starttipyssyn pamahdettua ukkoskuuro oli vaihtunut kevyeksi tihkusateeksi. Kahden kiekan jälkeen nautin ensimmäisen juomahörpyn ja totesin välittömästi, että vatsa ei vedä normisti. En kuitenkaan sen kummemmin panikoinut, vaan ajattelin että olen tankkauksesta sen verran täynnä, ettei masu alussa toimi. Join joka kierros pienen huikan siinä toivossa, että maha alkaa vetämään. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan neste halusi tiukasti pysyä pötsissä. Puolimatkassa olo kävi sen verran tukalaksi, että oli pakko ruveta puhumaan norjaa. Onneksi se helpotti matkantekoa.

Muuten kisa meni kyllä loistavasti. Vauhdinjako oli ennalta suunniteltu, ja siinä pysyinkin kohtuu hyvin. Kymppien väliajat olivat 45.24, 44.57, 45.22, 45.20, 46.33. Eka vitonen meni koneen käynnistymisen odottamiseen, jonka jälkeen hilasin matkavauhdin suunniteltuun nopeuteen. Sijoitus 20 km:iin asti oli kahdenkymmenen huonommalla puolella, mutten antanut sen häiritä, vaan keskityin omaan kävelyyn. Aavistelin, että edessä oli porukkaa, joka tulee lopussa vielä selkä edellä vastaan. Ja niin siinä kävikin.

Puolimatkan jälkeen sijoitus parani sija sijalta muiden hyytyessä. 40 km:n kohdalla tunsin, että ropassa on vielä ”hyvin” voimia jäljellä, joten päätin ottaa Italian De Lucan kiinni, joka oli karannut edellisellä kierroksella yhdeksän sekunnin päähän. Takaa-ajo onnistui hyvin seuraavan kolmen kilsan ajan, jolloin pääsin hänen kantaansa, ja taisinpa käväistä jopa hiukan edelläkin. Sitten oli taas vaihteeksi päästettävä muutama sateenkaariröyhtäisy, ja De Luca livahti karkuun. Vikat kuusi kilometriä oli tosi vaikeita, mutta maaliin päästiin. JJEE!

Mun blogistelut alkaakin olla tältä kaudelta kiitosta vaille valmiit. Eli suuri kiitos kaikille suomalaisille kannustajille – niin radan varrella kuin kotikatsomoissa olleille ja tsemppiviestejä kirjoittaneille. Ja taisi siellä olla muutama ulkomaalainenkin joukossa, joten pannaan samaan hintaan kiitos vielä ulkomaaksi: Thanks, Tack, Danke!

Ny Jake lähtee syömään, notta jaksaa kaataa ruottalaasia sitten tulevana lauantaina.
Sommoro!

Jarkko