Yleisurheilun MM 2009, Kinnusen askelmittari

Tilannekatsaus

päivitetty 15.08.2009 klo 19.28

Tähän alkuun on aivan pakko avautua hiukan. Joillekin väistäminen on täysin tuntematon käsite, tai ainakin se tuntuu olevan hyvin vaikeaa. Täällä korkealla hapen puute ilmeisesti heikentää ihmisten ymmärtämis- ja reaktiokykyä. Jotteivät kaikki loukkaantuisi, niin rajataan sen verran, että ne ihmiset, jotka liikkuivat St. Moritz -järven ympärillä 6.7.–25.7. klo 9.00–13.00 välisenä aikana saavat tuntea nyt piston rinnassaan.

Saksan kieltä ymmärtäville "Achtung, bitte!" suomalaisella aksentilla lausuttuna riittää: jalkakäytävälle tulee lisää tilaa, ja päälle voi saada vielä kannustavia aplodeja. Näin ei kuitenkaan käynyt joka kerta.

Eräänäkin päivänä olin tekemässä tuon kyseisen järven ympärillä kiihtyvää 40 kilometriä. Vastaan käveli joukko turisteja koko jalkakäytävän leveydeltä. Huusin normi tapaan: "Achtung, bitte!" Mitään ei tapahtunut. Seuraavana sanavaraston syövereistä pulpahti: "Attenzione!" Eväkään ei värähtänyt. Loppujen lopuksi oli tehtävä väistöliike pusikon kautta. Kun tämä toimenpide toistui useamman kerran saman lenkin aikana, niin se alkoi kieltämättä vähän jurppia.

Ainoa hyvä asia oli se, että ketutuksen myötä kehon adrenaliinimäärä lisääntyi, ja loppulenkki menikin kuin itsestään. No, se siitä: puna laskeutui kasvoilta ja hengitys tasaantui. Kylläpäs helpotti!

Leiri alkaa olla lopuillaan, ja niin kyllä mieskin. Onnistuneen leirin jälkeen saakin olla väsynyt. Kolmen viikon aikana kenkiä tuli kulutettua 535 km:n edestä: ekalla viikolla 150, tokalla 185 ja vikalla 200 km:ä. Kilpakävelyn osuus tuosta kokonaismäärästä on noin 70 %, loput juoksua ja vaelluksia.

Aika on mennyt kuin siivillä, mikä on merkki hyvin menneestä leiristä. Kelit olivat melko vaihtelevat. Lämpötila vaihteli +2 ja +25 välillä, välillä satoi vettä ja yhtenä aamuna jopa lunta. Reenien ohella ohjelmaan sai mahdutettua pari lähikukkulan valloitusta: Muottas Muragl (2456 m) ja Piz Nair (3057 m).

Joku voisi luulla, että vuoristohisseillä ajelu on kallista puuhaa. Näin ei kuitenkaan ole, sillä St. Moritzin kaupunki ystävällisesti tarjoaa urheilijoille Elite Athlete -kortin, jota tiskillä vilauttamalla saa ilmaisen kyydin aina huipulle asti. Milläköhän perusteella kortti myönnettiin valmentajalleni? Ehkä sukunimellä on jotain tekemistä...

Lopuksi täytyy sanoa vielä onnittelut kaikille nuorille kilpakävelijöillemme. Neljässä nuorten arvokilpailustartissa kolmessa (virallisesti kahdessa) saavutettiin pistesija. Ei huono! Serbialaiset kierroslaskijat tunaroivat Mikaela Löfbackan kahdeksannen sijan ottamalla hänet maaliin kierrosta liian aikaisin.

St. Moritz kiittää ja kuittaa!

Jarkko

Kommentit

Ei kommentteja

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita