Yleisurheilun MM 2009, Kinnusen askelmittari

Tutkimusta ja kisailua

päivitetty 15.08.2009 klo 19.27

Nykyaikaisen teknologian avulla saadaan paljon mielenkiintoista tietoa kilpakävelyn tekniikasta. Siksipä SUL, Suomen olympiakomitea ja KIHU aloittivat kesällä kehitysprojektin, jonka tarkoituksena on muun muassa tutkia väsymisen aiheuttamia muutoksia tekniikkaan. Piipahdin pari viikkoa sitten Jyväskylässä toimimassa KIHU:n koe-eläimenä.

Tutkimuksen ensimmäisenä päivänä käveltiin eri nopeuksilla 10x30 m lentävällä lähdöllä voimalevyjen päältä, jolloin dataa saatiin alustaan kohdistuvista voimista, askeltiheydestä ja –pituudesta. Lisäksi jokainen pätkä kuvattiin suurnopeuskameralla, jolla näkee tarkasti kaikki mahdolliset ylimääräiset liikkeet kävelyn aikana. Toisena päivänä käveltiin 35 km, josta viimeisen kymmenen kilometrin aikana mitattiin samoja asioita kuin edellisenä päivänä. Lähitulevaisuudessa tutkimuksista saadaan yksilöllistä tietoa väsymisen aiheuttamista muutoksista tekniikassa.

Aikaisemmin tällaista tutkimusta, varsinkaan kyseisessä muodossa, ei ole tehty missään päin maailmaa, joten Suomi toimii tässä suhteessa pioneerina. Meillä on siis etulyöntiasema muihin maihin verrattuna! Toivottavasti tämä näkyy tulevina vuosina myös tuloslistassa, ja mikäpä ei näkyisi. Ainakin Australiassa panostus kilpakävelyn tutkimiseen on ollut vaikuttamassa maan kilpakävelytason nousuun.

Juhannuksen tietämillä Joensuussa järjestettiin kansainväliset tiekävelyt. Näki, että Joensuun Kataja oli selkeästi nähnyt vaivaa järjestelyihin, ja kisat sujuivatkin moitteetta. Keli oli kuin tilattu hyvien tulosten tekemiseen, ja kisassa syntyikin kaksi KKK:ta, toinen Karoliina Kaasalaisen (47.56) ja toinen allekirjoittaneen (40.27) toimesta.

Lataus kisaan oli hyvä, sillä tiesin, että viivalle oli saatu vuoden 2003 nuorten maailmanmestari, venäläinen Alexandr Prokhorov. Eka puolikas meni yhteistuumin kävellessä väliaikaan 20.27. Puolimatkan krouvin jälkeen kiristin vauhtia, mihin itänaapurin kaveri ei pystynyt vastaamaan. Jälkimmäisen puolikkaan keskivauhdiksi tuli 4.00 min/km. Vauhtireservi on kehittynyt viime vuodesta mukavasti, ja se lupaa hyvää myös päämatkaa ajatellen.

Mutta nyt on aika karnevaalien! Tiedossa on monipuolisen koulutuksen lisäksi mielenkiintoisia paneelikeskusteluja ja jännittäviä kisoja. Siispä Kauhavalle suuntaan mä.

Palataan!

Jarkko

Kommentit

Ei kommentteja

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita