Mäkelä: Kokonaissaldo pahasti pettymyksen puolella
Suomen Urheiluliiton valmennuksen johtaja Jarmo Mäkelä. Kuva: YLE
Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä sanoo Berliinin MM-kisoista käteen jääneiden kolmen pistesijan olevan selkeä pettymys, vaikka joukkueesta onnistujiakin löytyi. Keihäänheiton lajivalmentajalla Hannu Kankaalla on keihäsmiesten epäonnistumisesta huolimatta liiton luottamus.
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Suomen joukkueen tavoitteena Berliinin MM-kisoissa oli kaksi mitalia ja kaksi pistesijaa. Käteen jäi kuitenkin vain kolme pistesijaa.
- Odotukset meillä kaikilla, ja monilla Suomessa olivat kovat tämän keihäskisan osalta, ja kun kävi niinkuin kävi, niin kyllä kokonaissaldo jäi pahan pettymyksen puolelle. Siinä ei ole mitään selittelemistä, Mäkelä toteaa.
Joukkueen onnistujiksi Mäkelä nostaa kaikki kolme kestävyysjuoksijaa, Jukka Keskisalon ja Sandra Eriksonin 3000 metrin esteissä ja Jarkko Kinnusen 50 km:n kävelyssä sekä keihäsmies Antti Ruuskasen.
- He olivat joukkueen onnistujia, erinomaisia suorittajia.
- Aivan tyytyväisiä suorituksiinsa voivat heidän lisäkseen olla moukarinheittäjät David Söderberg ja Merja Korpela, Hanna Grobler (korkeus), jopa Frantz Krugerkin ja Minna Nikkanen, Mäkelä listaa.
Mäkelän mukaan on helppo sanoa, että valmennuksessa olisi mennyt jokin pieleen.
- Sanoisin tähän, että tällaisen pettymyksen jälkeen valmentajien tekemiset ja tekemättä jättämiset saavat ylisuuret mittasuhteet. Järjestelmä on vuosikymmenten mitassa luotu, ja se toimii edellenkin kohtalaisen hyvin, näin uskallan väittää.
- Yksi syy on se, että näistä menestyskandidaateista Olli-Pekka Karjalainen, Teemu Wirkkala, myöskin Tero Järvenpää olivat epäonnistujia. Heiltä olisi aivan hyvin voinut odottaa parempaa menestystä. Sitten erinomaisista odotuksista huolimatta Tommi Evilä kaatui saappaat jalassa ja Tero Pitkämäelle kävi samoin, viittaisin tuohon sairauteenkin hänen kohdallaan. Liian moni kärkiurheilija ei pystynyt venymään näissä kisoissa, ja silloin tavoitteista jäätiin näinkin selvästi, Mäkelä pohti heikon kisamenestyksen syitä.
Kankaalla liiton luottamus
Suojattiensa suoritusten myötä omaa tulevaisuuttaan keihäänheiton lajivalmentajana miettinyt Hannu Kangas saa Mäkelältä puhtaat paperit.
- Olen selvittänyt sen Urheiluliiton johdolta, että Hannun työsopimusta oltaisiin ilman muuta valmiita jatkamaan. Hän on tehnyt erinomaista työtä. Hän on koonnut edelleen maailman parhaan miesten keihäsjoukkueen ympärillensä ja toivon, että Hannu voisi katsoa tätä asiaa toisiltakin kanteilta, kun nukkuu yön tai parin yli, Mäkelä sanoi.
YLE
Ei kommentteja