Yleisurheilun MM 2009

Naisten 200 metrin kaksintaistelulle lyötiin alkutahdit

päivitetty 19.08.2009 klo 21.46

Veronica Campbell-Brown ja Allyson Felix ovat hallinneet naisten 200 metriä. Veronica Campbell-Brown ja Allyson Felix ovat hallinneet naisten 200 metriä.
Kuva: YLE

Naisten 200 metriläl juostiin alkuerävaihe. Etukäteen ajatellen matkalla on luvassa kaksintaistelu hallitsevan mestarin, Yhdysvaltain Allyson Felixin ja kaksinkertaisen olympiavoittaja, Berliinissä jo sadan metrin neljänneksi juosseen Jamaikan Veronica Campbell-Brownin välillä.

Felix on voittanut kaksi edellistä maailmanmestaruutta ja Campbell-Brown kaksi edellistä olympiakultaa 200 metrillä. Helsingin MM-kisoja (Campbell-Brown neljäs) lukuun ottamatta toinen heistä on ollut aina toinen.

- Uskon, että tämä on jälleen kaksintaistelu mutta ei pidä unohtaa, että kaikilla on mahdollisuudet voittaa Felix näkee.

Ainoana tällä kaudella alle 22 sekunnin juossut Felix lasketteli kevyesti kolmannen erän voittoon ajalla 22,88. Campbell-Brown säästi - jos mahdollista - vielä enemmän energiaa voitettuaan kuudennen ja viimeisen erän ajalla 23,01.

Felixin ohella myös muut yhdysvaltalaisjuoksijat osoittivat hyvää kuntoa. Marshevet Hookerin neljännessä erässä juoksema 22,51 oli alkuerien nopein aika, ja myös Muna Lee ja ChaRonda Williams löysivät helposti tiensä välieriin. Sama koski myös Jamaikan Anneisha McLaughlinia ja Simone Faceytä.

N 200 m, alkuerät

1. erä

Simone Facey JAM 22,83
ChaRonda Williams USA 23,08
Johanna Danois FRA 23,29
Chisato Fukushima JPN 23,40
Darlenis Obregon COL 23,42
Andreea Ograzeanu ROU 23,42
Nomvula Dlamini SWZ 25,70
Munira Saleh SYR dnf

2. erä

Muna Lee USA 22,76
Kelly-Ann Baptiste TRI 23,00
Julia Gushtchina RUS 23,07
Virgil Hodge SKN 23,34
Carol Rodriguez PUR 23,54
Sabina Veit SLO 23,77
Sunayna Wahi SUR 24,74
Saria Traboulsi LIB 26,90

3. erä

Allyson Felix USA 22,88
Monique Williams NZL 22,96
Tameka Williams SKN 23,27
Olga Zajtseva RUS 23,28
Rakia Al-Gassra BRN 23,34
Adrienne Power CAN 23,38
Momoko Takahashi JPN 23,61
Selloane Tsoaeli LES 28,34

4. erä

Marshevet Hooker USA 22,51
D. Ferguson-McKenzie BAH 22,71
Eleni Artymata CYP 22,83
Jelena Bolsun RUS 23,06
Alena Kievitsh BLR 23,59
Ivet Lalova BUL 23,60
Meritzer Williams SKN 23,72

5. erä

Cydonie Mothersille CAY 22,69
Anneisha McLaughlin JAM 22,91
LaVerne Jones-Ferrette ISV 22,97
Vida Anim GHA 23,33
Isabel Le Roux RSA 23,61
Makelesi Barimala FJI 24,13
Oludamola Osayomi NGR 24,24

6. erä

V. Campbell-Brown JAM 23,01
Emily Freeman GBR 23,10
Olivia Borlee BEL 23,25
Sheniqua Ferguson BAH 23,35
Guzel Khubbieva UZB 23,61
Jade Bailey BAR 23,84
Elizaveta Brizhina UKR dns

Erän 3 nopeinta ja 6 ajoilla jatkoon.

YLE

Kommentit

Ei kommentteja

Ajankohtaisia urheiluaiheita