Yleisurheilun MM 2009, Ringa Junnila

Eläköön tunteet!

päivitetty 21.08.2009 klo 12.07

Huh, mikä torstai. Penkkiurheilijakin meinasi mennä hapoille. Sir Usain Bolt teki sen, mitä toivoimme, ja ilmeisesti juuri siksi hän sen tekikin. Nuori mies tunsi väsymystä MM-kisojen uurastuksen äärellä, mutta yleisön vaateet ja painostus sai hänet yrittämään. Aika oli uskomaton 19,19. Minä purskahdin itkuun.

Koen usein syvän liikutuksen tunteen tilanteissa, joissa ihminen on osaamisensa äärirajoilla. Keho virittyy tilaan, jossa jokainen solu on paikallaan ja Luojan luoma kokonaisuus toimii täydellisesti. Tuon saman tunteen voi saada aikaan myös hyvä elokuva, kirja tai taideteos. Pelkkä konkreettisuus ei riitä, vaan siihen tarvitaan myös tunne.

Energiaa pituushyppypaikalla – ja jälkipuinneissa

Kotimaisittain hurja jännitysnäytelmä käytiin miesten pituudessa. Evilä paukutti kahdeksan metrin rajaa, mutta parhaaksi jäi 801, joka oli myös kreikkalaisella Tsatoumasilla ja kiinalaisella Lillä. Hänen toinen hyppynsä oli heikompi kuin kahdella aikaisemmalla, ja loppukilpailu jäi kokematta.

Katselin Tommin hyppyjä vielä uusintana ja erityisesti ensimmäistä hyppyä. Voi olla, että olen väärässäkin, mutta minusta Tommin ensimmäinen hyppy ei ollut juurikaan pidempi kuin kolmas. Ensimmäisessä hypyssä olisi ollut aineksia pidempään hyppyyn, mutta koska vauhti kulki ja hän tuli aavistuksen liian lähelle lankkua, hän joutui painamaan ponnistavan jalan hitusen alle.

Hyppy nousi hyvin ylös, mutta pääsi ilmalennon aikana kääntymään aikaiseen loppulentoon, jolloin jalat tippuivat hiukan ennen aikojaan alas ja hän tuli ns. lähes suorille jaloille. Aineksia siis oli, mutta valitettavasti se ei päässyt konkretisoitumaan.

Mielenkiinnolla odotettiin Tommin kommentteja, sillä ne ovat tunnetusti värikkäitä. Ja suoraa tekstiähän sieltä tuli. Käymistila oli havaittavissa.

Temperamenttinen tamperelainen

Luulen, että Tommilla oli valtavasti energiaa käytettävissä. Hän oli hyvässä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisesti. Valmistautuminen oli mennyt hyvin ja viime vuoden olympialaisten pettymys oli antanut ylimääräistä latausta joka ikiseen harjoitukseen. Latautunut urheilija on usein räjähdysherkkää tavaraa. Räty piti pitkälti mölyjä mahassaan, vaikka legendoja laukoi hänkin.

Kilpailun jälkeinen sanailu antaa jälleen otsikoita viestimiin

Tommi on ollut pahoillaan jo sanomisistaan ja niin pitääkin. Tässä tilanteessa voisi silti pohdiskella mitalin toista puolta. Media on erittäin tyytyväinen värikkäistä ja sanavalmiista urheilijoista. Niitä ei Suomen joukkueeseen ole montaa eksynyt.

Tommi on temperamenttinen tamperelainen ja saatoin hyvin ymmärtää hänen reaktionsa, vaikka sen olisi poiskin voinut jättää. Hän antoi kuitenkin lausuntonsa, eikä kävellyt pois niin kuin Räty. Olisiko se ollut hyväksyttävämpi?

Höyry Häyrynen kävi päälle

Itse olin Barcelonan olympialaisissa samassa tilanteessa. Olin hypännyt 652 ja olin 14. Edelläni ollut itävaltalainen kärähti ja nousin lopulta 13. Valitettavasti loppukilpailu jäi. Olin todella pettynyt, sillä olin hypännyt kahta viikkoa aikaisemmin myötätuuleen 693.

Olin siis kunnossa, mutta kevyessä ilmanalassa tehty kilpailu tuotti ongelmia, eikä hermostoni palautunut kunnolla. Mutta sitä en osannut heti kilpailun jälkeen oivaltaa. Pettymys oli raju, enkä pystynyt ymmärtämään tapahtunutta. Tein kaiken niin hyvin kuin osasin, olin latautunut ja täynnä itseluottamusta. Kun sieltä tippuu ilman ymmärrettävää syytä, ihminen joutuu tyhjän päälle.

Minä en räyhännyt YLEn toimittaja Höyry Häyryselle, kun hän änkesi linja-autoomme mikkinsä kanssa. Olin juuri lopettanut itkemisen, kun yritin löytää jotain järjellistä sanottavaa viereen ängenneelle, päällekäyvälle ja suuhuni mikin työntävälle toimittajalle. En edes muista mitä sanoin.

Urheilijan ja median rooli

Tommi oli haastattelutilanteessa vielä täynnä energiaa ja pienikin hänen työnsä arvostelu sai miehen puolustuskannalle. Ehkä olisi parempi ollut antaa haastattelu suurempien tunteiden hälvettyä.

Tähän on viestintäyhteiskunta mennyt. ”Heti, nyt, kaikki mulle” on osa myös median elämää. Urheilijoiden purkaukset kuuluvat asiaan, niitä jopa kaivataan. Jos antoi Tommi kuulua ajatuksensa, näin teki myös YLE uutisoidessaan tapahtuman jälkipuinteja.

Pitäisikö median asettautua tällaisissa purkauksissa kypsyneemmän rooliin?

Ringa Junnila

Kommentit

Ei kommentteja

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita