Yleisurheilun tulevaisuus vanhemmissa?

Olen henkeen ja vereen urheiluihminen. Yleisurheilu on tietenkin parasta, mutta innostun kaikesta muustakin. Yleisurheilun tenho on kilpailu mies miestä vastaan – mano a mano, matadorien taistelua. Jännite, jonka kilpailu tuo on huumetta parhaimmillaan. Siitä nauttivat sekä urheilijat että katsojat.

Kansainväliset yleisurheilujärjestöt pyrkivät kehittämään kilpailujärjestelmiä ja lisäämään kilpailujen jännittävyyttä.

Yleisurheilun kilpailusysteemiin tehdyillä muutoksilla on aina kaksi ydintä – urheilijat ja yleisö. Muutoksia pohdittaessa mietitään varmasti molemmilta kannoilta. Se, mikä loppujen lopuksi vaa’assa painaa, onkin toinen kysymys. Kumpi on tärkeämpi, urheilija vai yleisö? Voiko näitä kahta asettaa vastakkain? Onko urheilijasta ja yleisöstä tullut muna- ja kanakysymys?

Urheilijan läsnäolo on luonnollisesti keskeistä, mutta hyvin usein kuulee perusteltavan, että yhtään urheilijaa ei olisi ilman yleisöä. Kumpaakin siis tarvitaan, mutta kumman tarpeet ovat ensisijaiset? Kuinka usein arvomaailmalla ja urheilun eettisyydellä on sijansa, kun toisella puolella vaakakupissa painavat eurot tai dollarit? Kuinka usein uudistuksia aletaan tehdä urheilun ydin keskeisenä ajatuksena? Näkyykö kilpailusysteemien uudistuksissa urheilijoiden käden jälki?

Oma pohdintakykyni on rajallinen, siksi teen vain kysymyksiä.

Urheiluhuuman toivoisin tarttuvan mahdollisimman moniin. Parhaita kilpailuja mielestäni ovat sellaiset, joissa kilpailut ovat tiukkaakin tiukempia ja kaikkensa antavan urheilijan panoksen voi nähdä ilmeestä. Ei niihin tarvita MM-kisoja, mutta myönnän penkkiurheilijoille tyypillisen spekuloinnin olevan hehkeimmillään arvokisojen alla.

Entisten huippu-urheilijoiden nykyiset lapset

Yleisurheilun tulevaisuus on nuorissa ja juuri nuorten kisoissa aitouden voi aistia. Meillä Sastamalassa järjestettiin Nuorten eliittikisat, jotka myös Yle televisioi. On hienoa, että näitä nuorten kisoja tuodaan yhä enemmän myös suuren yleisön tietoisuuteen. Aidon urheilun riemun ja pettymyksenkin karvaan maun saattoi kokea ja uskoa.

Tulevaisuuden toivojen nimilistaa lukiessani esiin nousivat nimet Ylöstalo, Bryggare, Rajamäki, Välimäki… Sukunimiä viimevuosituhannelta. Onhan näitä entisten huippu-urheilijoiden nykyisiä lapsia ollut esillä ennenkin, mutta yllättävän paljon perimällä, eikä vain geeniperimällä, vaan myös ympäristön vaikutuksella, on tulevaisuuden huippujen kypsymiseen. Tuleeko näistä nykyisistä lapsista huippuja, jää nähtäväksi, mutta melkoisesti heitä kentillä liikkuu.

Perimän vai ympäristön vaikutus

Viime vuosituhannen yksi hienoimmista pika-aitureista on Colin Jackson. Hän oli urheilu-uransa jälkeen mukana tutkimuksessa, jossa ympäristön vaikutuksen ja geeniperimän osuutta selvitettiin. Oliko hänen hyvyytensä geeneistä vai ympäristön vaikutuksesta johtuvaa?

Tutkimuksen alussa hän oli sitä mieltä, että suurin osa hänen erinomaisuuttaan tuli geeneistä. Tutkimuksen edetessä puntit menivät tasan, mutta lopussa hän tuli siihen tulokseen, että ympäristön tarjoamilla vaihtoehdoilla olikin suurin vaikutus hänen kasvuunsa huippuaituriksi.

Entä jos vanhemmat eivät olisi tukeneet hänen urheiluharrastustaan; jos koulu ei olisi tarjonnut urheilullista vaihtoehtoa; jos seura ei olisi tarjonnut sopivaa valmennusta; jos kaupunki ei olisi osoittanut sopivia harjoittelupaikkoja tai jos ylipäätään ympärillä ei olisi ollut urheilumyönteinen ilmapiiri, olisiko hänestä tullut vain piirinkuntatason aitajuoksija? Ympäristön vaikutuksella oli suurempi vaikutus kuin hän oli koskaan osannut arvata.

Pienikin voi olla suurta

Omat lapseni käyvät koulua, joka on aivan urheilukentän vieressä. Moneen vuoteen sillä ei ollut järjestetty koulun urheilukilpailuja. Viime vuonna järjestettiin. Lapset olivat todella riemulla kisailussa mukana. Samaan aikaan saimme paikallisen urheiluseuran jakamaan kannustusstipendin liikunnassa ja urheilussa menestyville. Nämä ovat yhteiskunnan liikuntamyönteisiä tekoja. Tuleeko tästä koulusta tulevaisuuden huippuaitureita, jää nähtäväksi, mutta uskon, että liikuntamyönteisestä koulusta kasvaa yhteiskunnankin kannalta vahvempia kansalaisia.

Suomen yleisurheilun tulevaisuus taitaa silti olla kiinni enemmän meistä vanhemmista kuin kouluista konsanaan tai edes kansainvälisten järjestöjen tekemistä kilpailujärjestelmien muutoksista. Se esimerkki, jonka me liikunnasta lapsillemme annamme, siivittää varmasti urheilumyönteistä ilmapiiriä enemmän kuin mikään liikuntatunti. Tai, jos tarkastelemme asiaa toisin päin, kotoa saatua liikuntamyönteistä ajattelutapaa ei koululiikuntakaan pysty hävittämään.

Ringa Junnila