Tero Pitkämäki

Tere Pitkämäki Kuva: SUL



19.12.1982 Ilmajoki

Pituus 195 cm
Paino 92 kg

Laji Keihäs
Seura Nurmon Urheilijat -99
Valmentaja Hannu Kangas

Kauden paras 87,79
Ennätys 91,53 (2005)

Mika Lehtimäen arvio Tero Pitkämäestä
Pitkämäki voidaan laskea jo arvokisojen vakiomenestyjiin. Helsingin MM-kisojen neljännen sijan jälkeen kolmista arvokisoista tuomisina on ollut mitali. Osoittanut kestävänsä arvokisojen paineen, on hallitseva maailmanmestari.

Vaikka Tero ei omalla ennätystasollaan olekaan liikkunut tänä kesänä, niin hyvänä päivänä kamppailee tiukasti mestaruudesta ja hieman heikompanakin mitalista. Kalevan Kisojenkaatumisen seurauksena saatu iskuvamma reiteen ei aiheuttanut Pitkämäelle suuria ongelmia valmistautumiseen, koska takana oli juuri kovempi harjoitusjakso ja tarkoituksena muutenkin levätä. Arvokisoihin valmistautumiseen on olemassa jo hyväksi testattu rutiini, joten Tero tietää mitä tehdä.

Saavutukset

Olympiakisat
2004 8:s
2008 3:s

MM-kilpailut
2005 4:s
2007 Kultaa

EM-kilpailut
2006 Hopeaa

Muut
Kultainen liiga 2008 kolme voittoa ja yksi kolmossija
Kultainen liiga 2009 Berllini voitto, Oslo voitto, Rooma toinen, Pariisi toinen

Aikuisten SM-mitalit ulkona
Kultaa (4) 2004, 2005, 2006, 2007
Hopeaa (2) 2003, 2008
Pronssi (1) 2009

Kausi 2009 (ulkoradat)
6.6. Seinäjoki 82,90 kolmas
14.6. Berliini, Kultainen liiga 86,53 voitto
21.6. Bergen, Eurooppa-cup 86,78 voitto
28.6. Pihtipudas 86,47 voitto
3.7. Oslo, Kultainen liiga 84,63 voitto
10.7. Rooma, Kultainen liiga 83,68 toinen
17.7. Pariisi, Kultainen liiga 86,68 toinen
25.7. Lapinlahti, Eliittikisat 87,79 voitto
2.8. Espoo, Kalevan kisat 84,28 kolmas

Ajankohtaisia urheiluaiheita