Yleisurheilun MM 2009

Wirkkala aikoo rykäistä kerralla MM-finaaliin

julkaistu 20.08.2009 klo 18.07

Teemu Wirkkala kuvassa Teemu Wirkkala janoaa MM-kisamitalia.
Kuva: YLE

Teemu Wirkkalan tavoitteena perjantain keihäskarsinnassa on "rykäistä karsintaraja 82 metriä heti ensimmäisellä kiskaisulla". Wirkkala uskoo onnistuessaan olevansa sunnuntaina mukana mitalitaistossa.

Wirkkala on ollut läpi kauden tasaisen varmassa kunnossa. Keihäs lensi vakuuttavasti MM-kisoja edeltäneissä koitoksissa. Joensuussa Wirkkala heitti ennätyksensä 87,23 ja Espoon Kalevan kisoissakin meni rikki 85 metriä (85,84).

- Treenit on tehty, nyt vain lepäilen ja haen oikeaa latausta MM-kisoihin. Fysiikkani on ihan huipussaan, tulokset riippuvat keihään teknisestä hallinnasta, Wirkkala sanoi.

- Terveyden puolesta olen sataprosenttisessa vireessä.

Berliinin MM-kisoja urheiltu kuumassa ja aurinkoisessa säässä. Perjantaille sääennusteissa on vilahdellut sadekuuroja. Wirkkalalle sateet sopisivat vallan mainiosti.

- Olen aina hyötynyt siitä, jos on alkanut kilpailuissa sataa. Monet muut ovat kärsineet sateista, mutta itse käännän sadekelin omaksi edukseni, Wirkkala ennakoi olosuhteita ja sanoi jopa toivovansa, että vesihanat aukeaisivat.

Hannu Kankaan suojatti on rauhoittanut juoksuvauhtiaan ja aikoo tehdä niin myös MM-kisoissa. Ennen Berliiniä Teemu Wirkkalan paras arvokisojen tulos on Pekingin olympiakisojen viides sija.

Matti Lehtisaari, Berliini

Kommentit

Ei kommentteja

Ajankohtaisia urheiluaiheita