Tappara jatkoi vahvoja otteitaan European Trophyssa
Tshekeistä ei ollut Hakametsässä vieläkään vastusta Tapparalle. Bili Tygri Liberec kaatui tamperelaisten käsittelyssä 7-2-lukemin.
Tampereen Tappara on aloittanut European Trophy -turnauksen vakuuttavasti. Perjantain avaustaistossa kirvesrintojen jyrän alle jäi Pojistovna Pardubice, ja lauantaina oli Bili Tygri Liberecin vuoro nöyrtyä.
Tappara ratkaisi ottelun toisessa erässä, johon lähdettiin 1-1-tasatilanteesta. Liberec kuittasi toisen erän alussa vielä Aleksander Barkov juniorin 2-1-ylivoimaosuman, mutta tämän jälkeen tamperelaiset menivät menojaan.
Tappara takoi toisen erän lopussa Liberecin maaliin peräti kolme osumaa, kun ensin Chris Connolly viimeisteli komealla laukauksellaan pelin 3-2:een ja erän lopulla Jerry Ahtola sekä Tuukka Mäntylä venyttivät ylivoimamaaleillaan johdon jo 5-2:een.
Tapparan sankareiksi nousseet Ahtola ja Connolly jatkoivat virettään myös päätöserässä. Hyökkääjien ylivoimahyökkäys erän puolivälin jälkeen päättyi Connollyn syöttöpisteeseen ja Ahtolan illan toiseen osumaan. Tapparan voittolukemat 7-2:een sinetöi ylivoimalla Antti Erkinjuntti.
Tapparan eurourakka jatkuu seuraavaksi ensi viikon perjantaina vierasottelulla HC Fribourg-Gottéronia vastaan.
Tuoreimmat aiheesta: Jääkiekko
Engren Turusta KHL:n Lev Prahaan
TPS:n maalivahti Atte Engren jättää jääkiekon SM-liigan ja siirtyy KHL:ään - Lev Prahan joukkueeseen.
Kuvagalleria: Näin Ruotsi juhli mestaruuttaan
Ruotsin jääkiekkojoukkue juhli maailmanmestaruuttaan tuhansien ihmisten kanssa Tuhkolman Kungsträdgårdenissa. Katso Tomi Hännisen kuvat juhlahumusta.
Puistola: Palaan menestyvään joukkueeseen
Kokenut Pasi Puistola palaa Tapparan takalinjoille. Puistola uskoo, että Tappara menestyy tulevaisuudessakin.
Jokipojille lisenssi - joukkueen kokoaminen alkaa
Jokipoikien Mestis-lisenssiin vaaditut lisäselvitykset talouden tilasta on hyväksytty ja seuralle on myönnetty pelilupa ensi kaudelle. Joukkueen kokoaminen alkaa hieman suunniteltua myöhemmin, koossa on vasta puolenkymmentä sopimusta. Jokipoikien hallituksen puheenjohtaja Pentti Matikaisen mukaan pelaajia on vielä saatavilla ja sovitulla pelaajabudjetilla saadaan kilpailukykyinen joukkue.
Tapparalla massiivinen sopimuspäivä: Nieminen, Puistola, Hetenyi, Jormakka, Kuusela...
SM-liigan hopeajoukkueella on kasassa roima tukku pelaajasopimuksia. Muun muassa Ville Nieminen jatkaa Tapparassa.
Näkökulma: Jukka Jalosen perintö Leijonille
Jukka Jalonen jättää Leijonat menestysvalmentajana. Jalosen aikana on menty eteenpäin monessa asiassa, Yle Urheilun Ilkka Palomäki kirjoittaa.
Kimmo Rintanen yllättyi Sveitsin MM-menestyksestä
Oman liigan pelaajat toteuttivat valmentajan suunnitelmia hyvin. Rintanen muistutti Sveitsin olleen jo pitkään lähellä kärkimaita.
Jalonen jättää Leijonat - "Meillä on huippupelaajista vajausta"
Jukka Jalonen ehti vaikuttaa Leijonissa kuusi vuotta. Kollegojen kritiikkiä Jalosella ei tule ikävä.
Ottawa-fanien kynnet koetuksella - ratkaisu toisessa jatkoerässä
Pittsburgh Penguins oli kiinni voitossa ottelun viimeiselle minuutille saakka. Maalivahdit loistivat pitkäksi venyneessä ottelussa.
Raskin huippuilta takasi Bostonille voiton
New York Rangers törmäsi maalivahti Tuukka Raskiin. Bruins jätti varmistelun päätöserässä.

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
AV
Ilmoita asiattomasta kommentistaGo Tappara!
PKK
Ilmoita asiattomasta kommentistaTappara on..........................................Rautaa !!!
kames
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllähän se kärpät on rautaa.
Tappara on terästä ja muut tulee kaukana perästä.
HC Zxxgnggtvich
Ilmoita asiattomasta kommentistaEnää ei tarttis tietää kun, että mitä nää tällaset Tapparan vastustajajoukkueet ovat?
en ihan saletti
Ilmoita asiattomasta kommentistamut se eka sakki oli vissiin tsekin hallitseva mestari tätä toista rupusakkia en tunne