Sormet asettuvat kuitenkin näppäimistölle kuin itsestään. Samalla innokkuudella kuin soittajan sormet tarttuvat vaikkapa hanuriin. Siispä metsälle, vaikka ajatus vielä aavistuksen pätkii. Aloitetaan pienellä yhteenvedolla menneestä.

Yleisurheilun MM-kisoista päällimmäisenä mieleeni nousee Usain Boltin vilppilähtö. ”Tahallaan!”, huusivat dopinghuuruja haistaneet kriitikot. Peloissaan, uskon minä. Bolt pelkäsi nuorta Yohan Blakea, hermoili ja sortui vilppilähtöön. Blaken loppusyksyn mykistävä 19,26 Brysselin 200 metrillä osoitti pelot aiheellisiksi.

Suomalaisittain Deekun MM-kisat sujuivat odotusten mukaisesti, menestyskrapulasta ei tarvinnut kärsiä. Urheiluliiton johto teki nopeasti perinpohjaisen analyysin ja löysi suomalaiskansallisen ratkaisun. Entinen valmennusjohto jatkaa, kosmeettisin muutoksin.

Joulukuusi

Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-karsinta päättyi sekin odotusten mukaisesti. Uudistunut Suomi pelasi Olympiastadionilla ryhdikkäästi Ruotsia vastaan. Huuhkajat hallitsivat pelitapahtumia, loivat tilanteita, ja kokivat tappion. Päätösottelun tasapeli Unkarin vieraana jätti Suomen karsintalohkon neljänneksi, kiusallisen kauas lopputurnauspaikasta.

Päävalmentaja Mixu Paatelainen uudisti maajoukkueemme miehistön ja pelitavan. Nuorten esiinmarssi vaikuttaa lupaavalta, mutta maalivahtitilanne odottaa vielä ratkaisuaan. Toivottavasti Mixu päätyy valinnassaan nuoreen ja notkeaan, vanhemman ja kokeneemman sijaan. Jossain toisessa yhteydessä suosittelen toisin.

Lisäksi joukkue tarvitsee kaksi laadukkaisiin keskityksiin pystyvää laitapakkia ja vaihtoehdon Leedsin vaihtopenkille juuttuneelle Mikael Forssellille, jotta joukkueen uusi peliryhmitys joulukuusi saa latvaansa koristeen.

Jalkapallo vasta tavoittelee arvokisojen lopputurnauspaikkaa, mutta lentopallo- ja koripallomaajoukkueemme menestyivät EM-kisoissaan. Asia jäi median ja yleisön keskuudessa yllättävän pienelle huomiolle.

Kotoinen Lentopalloliigamme sai muutaman laadukkaan paluumuuttajan ja Korisliigassa palloilee lähes puolet EM-joukkueemme pelaajista. Molemmat sarjat tarjoavat hyvätasoista ja viihdyttävää peliä. Käykää ihmeessä itse toteamassa, urheilukin on parasta paikanpäällä.

Kehto

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki vieraili Mestarien liigan studiossamme. Intohimoinen jalkapallomies otti suorassa lähetyksessä kantaa olympiastadionin käyttöön. ”Stadion on kaiken urheilun ja kulttuurin kehto.”, linjasi ministeri. Vaan kuka kehtoa keinuttaa?

Jääkiekon Talviklassikolle ei lupaa tahtonut irrota, koska futisväen mielestä kiekkopeli helmikuun pakkasilla vaarantaa kesäkuisen jalkapallon harjoitusmaaottelun. Asiasta selvittiin lopulta rahalla. Kiekkoväki lupasi kustantaa arviolta 200 tuhatta euroa maksavan siirtonurmen.

Stadionin jalkapallokentän levennys FIFA:n vaatimukset täyttäväksi pilasi taannoin stadionin juoksuratojen profiilin. Poikkeuksellisen jyrkät ja epäsymmetriset kaarteet tekevät huippuaikojen saavuttamisen pikajuoksuissa mahdottomaksi. Suomen Urheiluliiton kannattaisi vaatia Palloliitolta korvauksia.

Voittaako veikaten?

Veikkauksen rooli suomalaisen urheilun, liikunnan ja kultturin rahoittajana nousi myös keskusteluun. Kriitikkojen mielestä Suomen kannattaisi harkita siirtymistä Tanskan malliin, jossa ulkomaisten vedonlyöntiyhtiöiden toiminta sallitaan lisenssijärjestelmän avulla. Sen kriitikot unohtivat kertoa, että uudistukseen päädyttiin Danske Spilin menetettyä johtavan markkinaosuutensa.

Kotisuomessa Veikkauksen markkinaosuus nousee lähes 90 prosenttiin. Vedonlyönnin myynnin pitäisi Suomessa kymmenkertaistua, jotta vero- ja lisenssitulojen kautta yhteiskunnalle tuloutuisi sama summa kuin nykyisin. Mahdoton ajatus, koska Suomi on jo nyt Euroopan kärkitasoa vedonlyönnin kulutuksessa per capita.

Sekin kannattaa muistaa, että arpajaislaki, ei Veikkaus, määrittelee veikkausvoittovarojen jakoperusteet. Oletan, että urheiluväkeä risoo oman osuuden jääminen neljännekseen, noin 140 miljoonaan vuotuiseen euroon, koko potista. Kannattaa kuitenkin harkita ennen kuin ryhtyy vaatimaan pakettia avattavaksi, sillä mikään tai kukaan ei takaa, etteikö urheilun ja liikunnan osuus voisi myös pienentyä nykyisestä.

Lakkapäitä

Team Lakkapää taistelee tällä kaudella lentopallon, ja Nilan Bisons koripallon Suomen mestaruudesta. Yle Urheilu teki ryhdikkään linjauksen ja päätti olla käyttämättä seurojen sponsorinimiä, tietyin pitkään käytössä ollein poikkeuksin. Tiedän päätöksen jakavan mielipiteet.

Suomalainen urheiluseuratoiminta perustuu edelleen vahvaan vapaaehtoistyöhön. Niinpä mietinkin miten ikänsä rovaniemeläisen Perungan Poikien tai loimaalaisen Korikonkarien seuratyössä uurastanut kokee sen, että menestyksen hetkellä puhuttaisiin lakkapäistä tai nilanin biisoneista.

Keski-Euroopassa osa palloilujoukkueista esiintyy sponsorinimillään. Jopa ylevistä arvoistaan tunnettu FC Barcelona liittää koripallojoukkueensa nimen perään sponsorijatkeen Regal. Kuningas jalkapallossa moiseen ei ainakaan toistaiseksi sorruta.

Nykymuotoisen ammattilaisurheilun kehdossa Pohjois-Amerikassa luotetaan edelleen perinteisiin nimiin, mitä kannattaa pysähtyä pohtimaan. Kuulostaisihan se oudolta, jos Stanley Cupin finaalissa kohtaisivat legendaarinen Boston Diet Pepsi ja länsirannikon ylpeys Libresse Invisible of Anaheim.

Antiikkia, antiikkia

Maastohiihdon kilpailukausi alkoi lokakuun viimeisessä viikonvaihteessa Vuokatissa, ja Ylen kanavilla. Kilpailijat vakuuttivat yksissätuumin uuden kilpasarjan, Suomen cupin mielekkyyttä. Osa huippuhiihtäjistä tosin jätti avauksen väliin. Arvelen, että hiihtäjien henkilökohtaiset tukijat vakuuttavat jatkossa heidät sarjan tarjoaman näkyvyyden mielekkyydestä.

Konkarien poisjäänti avasi latua uusille tulokkaille. Nuoret Tanja Kauppinen ja Marjaana Pitkänen hiihtivät naisten viestissä upean avausosuuden, mutta saivat maalissa kylmää vettä niskaansa. Tv-lähetyksen korvarenkainen haastattelija sotki tytöt keskenään.

Niinhän se menee, lähes kaikki tuntevat apinan, apina ei juuri ketään. Neitokaiset korjasivat virheeni tyylikkäästi, pikku naurahduksella maustaen. Ladun varrella kokemusta näköjään vielä arvostetaan. Baaritiskillä tilanne näyttäisi vuosien myötä mutkistuvan. ”Anteeksi, mutta en kerää antiikkia.”, pikku naurahduksella maustaen, särähtää ikävästi korvaan.

C2H5OH

Vierailin Helsingin Kirjamessuilla, kirjailijana. Tai kirjoittajana, kuten itse haluan asian ilmaista. Tapsan takahuone ilmestyi kesällä Helsinki-kirjojen kustantamana pehmeäkantisena klassikkona, ja sitä on edelleen saatavissa hyvin varustelluista alan liikkeistä. Kirjakaupoista.

Tapasin messuilla kymmenittäin mielenkiintoisia henkilöitä. Juttutuokiot Sofi Oksasen, Lauri Törhösen, Jari Tervon ja kumppaneiden kanssa laajensivat tajuntaani, ehkä liikaakin. Willerin Texiä ja Cottonin Jerryä en toiveistani huolimatta kohdannut.

Sain messujen aikana jonkin verran palautetta kirjastani. Osa lukijoistani, niitäkin on, pahoitteli alkoholipitoisten tarinoiden runsautta. Sanon tämän vielä kerran. Alkoholi ei ole minulle ongelma. Se on ratkaisu.

Tapsa