Moottoripyöräily |

Tatu Lauslehto ajoi IDM-sarjan mestariksi

Titteli varmistui kauden toiseksi viimeisen kilpailun kuutossijalla.

Tatu Lauslehto
Kuva: Tuomo Seppänen

Järvenpääläinen ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto täytti lauantaina tämän kauden tavoitteensa ja varmisti jo kauden toiseksi viimeisessä kilpailulähdössä Supersport-luokan IDM-sarjan mestaruuden.

Lauslehto ajoi varmistellen kuudenneksi viikonlopun avauskilpailussa. Se riitti suomalaiselle Yamaha-kuljettajalle mestaruuteen, kun ainoa uhkaaja, kolmanneksi ajanut sveitsiläinen Daniel Sutter ei enää pysty Lauslehdon piste-etumatkaa saavuttamaan.

- Kilpailu oli vaikea, koska tiedostin sarjatilanteen ja minun piti välttää kaikki riskit. Juutuin kisan alussa yhden kilpakumppanin taakse, mutta tunsin olevani häntä nopeampi. En silti halunnut väkisin tunkea ohi, Lauslehto kertasi taktiikkaansa.

- Kisan lopulla pystyin ajamaan kärkiporukan kanssa samaa vauhtia, mutta kiinni en heitä saanut.

- Tunnelma kohosi huippuunsa, kun tajusin sijoitukseni riittävän mestaruuden varmistamiseen. Sunnuntaina ajetaan kauden viimeinen osakilpailu. Sinne voin lähteä vailla paineita, joten voitosta lähden ajamaan, tuore mestari lupasi.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Moottoripyöräily

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä