"Teimme ottelusta hankalan Barcelonalle"
- Ottelu oli sellainen, että he tilkitsivät puolustuksensa ja iskivät vastahyökkäyksistä. Tämän takia peli oli ehkä jopa tylsä, Barcelonan valmentaja selvitti.
Barcelona aloitti jalkapallon Mestarien liigan niukalla 3-2-kotivoitolla Moskovan Spartaksta. Barelonan sankari oli kaksi maalia tehnyt Lionel Messi.
Spartaka oli pitkään kiinni yllätysvoitossa, mutta Messi teki kaksi maalia viimeisen 20 minuutin aikana.
- On erittäin tärkeää, että aloitimme voitolla Spartakin kaltaista hyvää joukkuetta vastaan, jossa on paljon ulkomaalaisvahvistuksia, Barcelonan valmentaja Tito Vilanova totesi.
- Ottelu oli sellainen, että he tilkitsivät puolustuksensa ja iskivät vastahyökkäyksistä. Tämän takia peli oli ehkä jopa tylsä. Me puskimme päälle ja kontrolloimme peliä. Meillä oli paljon paikkoja, mutta vastahyökkäysten vaara oli koko ajan olemassa. Ei voi sanoa, että olisin tyytyväinen, puolustukseen tyytymätön Vilanova päätti.
Spartakin espanjalaisvalmentaja Unai Emery ei ole koskaan luotsannut voittoa Barcelonasta. Espanjan liigan Almerian entisen valmentajan mukaan moskovalaisryhmän itseluottamus nousi.
- Emme tietenkään ole tyytyväisiä lopputulokseen, mutta ainakin teimme ottelusta hankalan Barcelonalle. Meillä on kirkas tulevaisuus edessämme, Emery sanoi.
- Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa puolustuksesta, mutta hyökkäyspäässä olisimme voineet suoriutua hieman paremmin.
Tuoreimmat aiheesta: Mestarien liiga
Merkel seuraa Mestarien liigan finaalia paikan päällä
Saksan liittokansleri Angela Merkel ei suostu paljastamaan, onko hän Dortmundin vai Bayern Münchenin puolella Mestarien liigan loppuottelussa Wembleyllä.
Bayern näyttää Mestarien liigan finaalin jättiscreenillä
Bayern Münchenin kotiareenalle odotetaan noin 45 000 fania seuraamaan tulevaa Dortmund-ottelua jättinäytöltä. Liput tapahtumaan ovat ilmaisia.
Götze toipumassa Mestarien liigan loppuotteluun
Dortmundin päävalmentajan Jürgen Kloppin mukaan keskikenttäpelaaja Mario Götzen toipuminen takareisivammasta on sujunut suunnitelmien mukaan.
Dortmund ja Bayern tasapeliin, Neuer torjui rangaistuspotkun
Dortmund ja Bayern München päätyivät 1-1-tasapeliin Mestarien liigan finaalin esinäytöksessä. Manuel Neuer torjui Robert Lewandowskin rangaistuspotkun.
Götzen toipuminen finaaliin on ”realistinen tavoite”
Jos Mario Götze kuntoutuu takareisivammastaan, saa hän jalkapallon Mestarien liigan finaalissa vastaansa ensi kauden työnantajansa.
Bayern Münchenin välierämenestyksen salaisuus: ”Tunnen espanjalaiset pelaajat ja filosofian”
Jupp Heynckesin mukaan hänen kokemuksensa espanjalaisesta jalkapallosta oli suuressa osassa Bayern Münchenin Barcelona-voitoissa.
"Barcelonan aikakausi ei ole ohi"
Bayern Münchenin Javi Martinez kiitteli joukkueensa fyysistä esitystä. Espanjalainen uskoo, että Barcelona jatkaa eurooppalaisella huipulla.
Barca-luotsi: Oli parempi jättää Messi penkille
Tito Vilanova selitti tappiota Bayern Münchenille runsailla loukkaantumisilla. Lionel Messin reisivaiva paheni ottelun alla.
Robben: Finaalista tulee suuri ottelu
Bayern Münchenin laituri Arjen Robben kehuu jalkapallon Mestarien liigan finaalivastustajaa Borussia Dortmundia erittäin hyväksi joukkueeksi. Hän povaa, että 25. toukokuuta Wembleyllä pelattava loppuottelu ratkeaa pieniin yksityiskohtiin.
"Messin pelaaminen ei olisi muuttanut asioita kovin paljon"
Barcelonan toppari Gerard Pique myönsi, että Lionel Messin puuttuminen näkyi keskiviikon välieräottelussa Bayern Müncheniä vastaan. Hänen mielestään Messin pelaaminen ei olisi kuitenkaan muuttanut asioita merkittävästi.

Kommentoi aihetta
(16 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
seppo
Ilmoita asiattomasta kommentistaVihdoin valmentajakin on todennut että barcan peli on tylsää (tosi syyttää siitä vastustajaa).
Menikö vaikeaksi
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuosittelisin pikaisesti kurssia sisälukutaidossa ja lukemisen ymmärtämisessä.
seppo
Ilmoita asiattomasta kommentista"Ottelu oli sellainen, että he tilkitsivät puolustuksensa ja iskivät vastahyökkäyksistä. Tämän takia peli oli ehkä jopa tylsä."
-Peli oli tylsää, ja valmentaja syytti siitä vastustajaa (puolustamisesta?). Mikä tuossa oli epäselvää?
Menikö vaikeaksi 2
Ilmoita asiattomasta kommentistaLue edellinen kommentti uudestaan.
Ei mitään lisättävää.
seppo
Ilmoita asiattomasta kommentistaTarkemmin luettuani huomasinkin että vastustajahan se pelin teki tylsäksi ja sorruin muutenkin yleistykseen vaikka Tito puhui ainoastaan tästä pelistä.
No mitäpä minun provot niitä satoja miljoonia, jotka pitävät hyökkäävästä ja kauniista jalkapallosta, edes kiinnostaa...
Menikö vaikeaksi.
Ilmoita asiattomasta kommentista"myönsi". = sinun "johtopäätöksesi" vs Vilanovan toteamus. Jos et tätä eroa ymmärrä, niin en voi auttaa. Hae apuva. Et taittunut katsoa FCB vs Spartak M peliä, mutta silti olet täällä itkemässä. Taitaa ottaa taitofutis päähän, kun oma joukkue ei osaa kuin juosta päättömästi kentän päästä päähän pallon perässä.
seppo
Ilmoita asiattomasta kommentistaHassunhauskaa vastata omaan provoon minun nimimerkilläni. Onhan tylsätkin pelit sirkushuveja kaipaavien mielestä ehkä kaunista. Totesin pelin olleen tylsä, ja mielestäni on hienoa että titokin totesi asian.
"oma joukkue ei osaa kuin juosta päättömästi kentän päästä päähän pallon perässä"
-Ethän edes tiedä mitä joukkuetta kannatan? Oma joukkueeni pyrkii pelaamaan eteenpäin, ei sivuille.
voi seppo
Ilmoita asiattomasta kommentistaNii onhan se tylsää ku pystyy hallitsemaan pallollista peliä noin.. ja sittenkö ne pelit on mielenkiintosempia kun juostaan täysillä laidasta ja keso kohti maalia ja joku kolmemetrinen hujoppi hyppää pakkien niskan päältä korkeimmalle? on monta tapaa pelata ja tasoerot joukkueiden välillä vaikuttaa näihin jne.. mikä on sitte sitä kaunista niin siitä voi olla montaa mieltä.. mukava katella erilaisia pelityylejä ja erilaisia joukkueita, ja turha haukkua niitä.
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaMessin viimeiset 27 maalia: 12 pilkkua!!
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaHei, näköjään kaksikin henkilö kirjoittelee nimimerkilläni? No, hyvä kun kelpaa!
Itse olen sitä mieltäm, että peli oli tylsä, mutta pääasiassa Barcan vuoksi. Liikuttelevat liikaa palloa omalla puoliskollaan.
Aina ei parempi voita, nyt riitti Messin kaksi tuurimaalia voittoon, miten käy parempia vastustajia vastaan?
niimpä
Ilmoita asiattomasta kommentista...sanoo ammattilainen... :)
no juuriki nii että
Ilmoita asiattomasta kommentistamaalintekijät saa kunnian vetää pilkutkin sisään.. kaikilla maalintekijöillä on pilkkumaaleja melkonen läjä... meeppä urheilualojen guru siitä sohvanpohjalta niska jäykkänä vetäämään vaikka se pilkku noille viheriöille niin et saa sitäkään sisään :O tä?
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaYLEn kommenttipalsta näyttää olevan trollien paratiisi :)
niimpä
Ilmoita asiattomasta kommentistatoi on sun parasta antii ikinä!!! sä oot niin oikeessa!!
Pedro Monzon
Ilmoita asiattomasta kommentistaMessi on tehnyt viimeisestä 27 maalistaan vain 10 rankkareista. Siis Barcassa pelatuista virallista kilpailullisista matseista. Nämä pelit ovat kertyneet huhtikuun alusta tähän päivään. Saman ajan kuluessa maajoukkueessa Messi ei ole tehnyt yhtään maalia rankkarista joten lukemat 12/27 pilkkumaalia eivät ole validit millään järkevällä logiikalla.
Tai hei, Cristiano Ronaldon viimeiset 100 maalia: 95 pilkulta. hohhoijaa.
Meitti
Ilmoita asiattomasta kommentistaTOSI ON SE että Barca (ja mESSI) tekee kolme kertaa enemmän maaleja pilkulta kuin Real (ja Ronaldo).
TOSI ON SE, että RONALDO ON MAAILMAN PARAS JALKAPALLOILIJA!!!