[näytä kuva: Jukka Mildh (YLE) ]
Se tuli suoraan sydämestä. Fernando Alonson iloinen tuuletus auton päällä, palkintopallilla ja tyytyväisyyttä huokuvat ilmeet median edessä. Alonson käytös osoitti jälleen kerran sen, miksi kuljettajat haaveilevat pääsystä asemaan , jossa Alonso nyt on: Ferrarilla voittaminen on parasta, mitä Formula 1 lajina voi kuljettajalle tarjota.
Alonso otti siitä Bahrainissa kaiken irti. Paluu voittajaksi lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen tuli vahvan suorituksen tuloksena. Ferrari on eittämättä onnistunut parhaiten kauteen valmistautumisessa. Alonson ja Felipe Massan kaksoisvoitto hipoo täydellisyyttä. F1-standardien mukaan ”vain” hipoo, koska Massan autossa havaittiin tekninen vika, joka pakotti Brasilialaisen säästämään polttoainetta.
Massan ilme kertoi myös monta asiaa. Hänen olisi odottanut vielä vahvemmin osoittavan olevansa helpottunut siitä, että vauhti ei ole viime vuotisen onnettomuuden jälkeen kadonnut mihinkään. Sen sijaan Massan ilmeestä näki ajatuksen: ”höh, taasko tässä kävi näin...” Kauden 2006 jälkeen Michael Schumacher luopui paikastaan Ferrarilla osaksi Massan takia ja tämä uskoi vihdoin nousseensa tallissa ykköskuljettajaksi. Mutta paikan ottikin Kimi Räikkönen. Nyt on käymässä samalla tavalla Alonson kanssa. Massa on nopea, mutta jostain puutteesta se kertoo. Bahrainissa on turha piiloutua teknisen vian taakse. Massa kun antautui tallikaverilleen jo lähdössä, kun molemmat autot olivat täysin ehjät.
Ferrarin voisi jo nyt katsoa tekevän paluun vanhaan loistoonsa, mutta Alonso ja kumppanit tietävät, että se ei ole kirkossa kuulutettu. Sebastian Vettel oli pitelemätön Bahrainissa, kunnes tekniikka petti hänet pahasti. Saksalaiselle varmasti piirtyi verkkokalvoihin pienoinen kauhukuva, sillä juuri tekniset ongelmat veivät häneltä mestaruusmahdollisuudet viime vuonna. Vettelillä oli selvä henkinen yliote kilpakumppaneihinsa kovaakin kovemman aika-ajosuorituksen jälkeen ja paalupaikan hyödyntäminen kisassa jatkoi tätä linjaa. Red Bull osoitti tarjoavansa Ferrarille yllättävän kovan vastuksen, mutta vielä menee muutama kilpailu ennen kuin saadaan tietää missä oikeasti mennään.
Maaliintulojärjestys on kuitenkin se, joka ratkaisee. Ei mikään muu. Ja Ferrari teki Bahrainissa parhaan työn.
****
Neljän kärkitallin osalta asiat menivät Bahrainissa muutenkin odotusten mukaisesti. McLarenilla Lewis Hamilton oli tallikaveriaan Jenson Buttonia vahvempi. Hamilton ansaitsi paikkansa palkintopallilla. McLaren toimi hienosti alusta loppuun.
Red Bullilla Mark Webber jäi tallikaveri Vettelin kyydistä, mutta pysyi hyvin vauhdissa mukana kokonaiskisaa ajatellen.
Kärkinelikosta Mercedes GP:ltä odotin kuitenkin parempaa. Viides ja kuudes sija on hyvä suoritus, mutta koko kisan ajan auto oli 0,3-0,4 sekuntia kärkeä hitaampi. Renkaiden hoivaamiseen ja kulumiseen liittyvät haasteet nousivat odotettuun asemaan kisapituutta ajettaessa ja nuo haasteet näyttävät iskeneen pahimmin juuri Mercedes GP:hen.
Tallin molemmat kuljettajat Nico Rosberg ja Michael Schumacher antoivat ymmärtää jo aika-ajon jälkeen, että renkaiden kestävyyden kanssa on tekemistä. Oletettavaa onkin, että Merceksen Bahrainiin tuomat kehitysosat muuttivat auton käyttäytymistä odotettua enemmän ja siihen ei pystytty reagoimaan enää kisaviikonloppuna.
Nico on tekemässä läpimurtoaan vaihe vaiheelta. Bahrainin kisa oli askel numero yksi. Hän uskoi pystyvänsä paalupaikkaan ja ajamaan voitosta, mutta Schumacherin kaataminen sekä aika-ajossa että kisassa on riittävä näyttö. Nico toki tietää mihin pystyy, eikä ole antanut ulkopuolisen spekuloinnin häiritä valmistautumistaan. Uskon kuitenkin, että Bahrainin suoritus antoi hänelle itselleen lisää hengitystilaa ja huippulatauksen seuraavaa kisaa – siis toista askelta – varten.
Schumacher teki kaikesta huolimatta hienon paluun radoille. Kokeneena kettuna hän tietää tarvitsevansa aikaa ja myös sen, ettei Nico ole helppo pala purtavaksi. Tässä juuri se suurin haaste piileekin: miten saada itsensä huippuvauhtiin ennätysajassa kovan paineen alla.
Kun analysoi kierrosaikoja Schumacher oli koko matkan Nicon tasolla, joten kisan läpiviemiseen tarvittavat kyvyt, ns. ”race craft”, ei ole kadonnut mihinkään. Schumin nopein kierros oli jopa hiuksen hienosti Nicon kierrosta nopeampi. Pähkittävänä on kuitenkin vielä niin monta yksityiskohtaa, että aikaa tarvitaan. Pelkästään rattiiin on tullut kolmessa vuodessa lisää nappeja ja niiden järjestyskin on muuttunut. Ja 15 vuotta nuorempi Nicokin on verrannut ratin toimintoja rakettitieteeseen...
***
Viime vuoteen verrattuna Bahrainin tulokset olivat varsin masentavaa luettavaa teknisen luotettavuuden kannalta. Siinä, missä keskeytykset tekniseen vikaan olivat kaudella 2009 hyvinkin harvinaisia, nähtiin niitä Bahrainissa ennätysmäärä . Tämä on nykypäivän F1-tasolla luokatonta, mutta mitä muutakaan voidaan odottaa, kun radalle päästetään pahasti keskeneräisiä autoja. Kolmannes autoista jäi radan varteen, puolet niistä hyytyi hydrauliikkavikaan.
Tulokastallien autot muodostivat keskeyttäneistä luonnollisesti suurimman osan. Molemmat Sauberitkin keskeyttivät, mutta sen ymmärtää, koska Peter Sauberilla on ollut aivan liian vähän aikaa ottaa taas ohjat käsiinsä ostettuaan tallin viime syksynä. Sauberin tilanne kohenee varmasti nopeamassa tahdissa kuin tulokkaiden.
Lotuksen luotettavuus oli tässä suhteessa iloinen yllätys. Heikki Kovalaiselle oli tärkeää ajaa koko kisapituus, jotta hän sai edes jotain kokonaiskäsitystä työkalustaan. Auton nopeuden kehitys jää kuitenkin auttamattomasti taka-alalle kauden alkupuoliskon aikana, sillä maaliinpääsyssäkin on vielä melkoinen haaste. Siitä huolimatta, että nyt onnistuikin.
****
Kilpailuna Bahrainin kauden avaus ei juuri jännitystä tarjonnut. Polttoainetankkauksen kieltämisen myötä tallien tavoitteena on viedä kisa läpi vain yhdellä renkaanvaihdolla. Tähän varmasti pyritään kaikilla muillakin radoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa ohitusten tapahtuvan lähinnä varikkokäyntien – sen ainoan – yhteydessä, mutta ei ajamalla. Toivottavasti kuitenkin ohituksia on jatkossa tarjolla enemmän, sillä niihin Kansainvälinen Autoliitto on sääntömuutoksillaan juuri pyrkinyt.
F1-kisojen luonne on joka tapauksessa muuttumassa.
Renkaiden hoivaaminen kilpailun aikana on keskeinen perusasia autourheilussa luokasta riippumatta, mutta nyt siitä tullut entistä tärkeämpi Formula ykkösissä. Sitä on kuitenkin vaikea seurata auton ulkopuolelta. Yksityiskohtainen seuraaminen edellyttää kierrosaikojen herkeämätöntä analysoimista. Bahrainin perusteella tilanne kisassa kehittyy ikäänkuin hiipien loppua kohden.
Jonossa ajaminen näyttää tylsältä, mutta jos yrittää asettaa itsensä kuljettajan asemaan, muuttuu kisa mielenkiintoisemmaksi. Voidaan puhua väijytystaktiikasta. Eroa edellä ajavaan voi pienentää pikku hiljaa kisan edetessä. On maltettava kiihdyttää vauhtia vähitellen. Toisaalta liian konservatiivisesti renkaiden säästämistä ei kuitenkaan voi tehdä, sillä kärjessä autojen vauhtierot ovat hyvin pienet.
Kuljettajille tämä on jännittävä asetelma. Katsojalle ei.
Jukka Mildh