Ässät ei luovu pudotuspeliunelmasta - Haapakosken Kärpät töpeksi

julkaistu 13.3.2010 klo 21:00, päivitetty 13.3.2010 klo 23:28

[näytä kuva:  Marko Luomala. (YLE) ]

Päättäväinen Ässät taisteli itsensä kuilun partaalta makeaan 3-2-voittoon Kärpistä. Kaksi kertaa sitkeä porilaisjoukkue nousi tappioasemasta. Uuden vastuuvalmentaja Mikko Haapakosken mukaan Kärppien ilme oli hyvää ja suunta siis oikea. Halpoihin maaleihin oululaisjoukkue kuulemma viime kädessä kaatui.

Ennakkoasetelma:

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo neljä kertaa. Molemmat ovat kyenneet kahdesti voittoon. Pisteet ovat kuitenkin Kärpille 7-5, koska Ässien toinen voitto ratkesi vasta jatkoajalla.

Molemmat joukkueet ovat ajautuneet jatkopelien osalta tukalaan paikkaan. Ässille tappio tänään tietäisi suurella todennäköisyydellä kauden päättymistä runkosarjaan. Kärpillä on edelleen mahdollisuudet aina kuudenneksi. Takanakin vaanii nälkäisiä joukkueita, joten kympin sakkiinkin pitää saavuttaa voittoja.

Kärpät esitti tiistaina kotihallissaan pelillisen pohjakosketuksen. Matti Alatalo sai väistyä päävalmentajan paikalta. Mikko Haapakoski joutui näin ennenaikaisesti suureen vastuuseen. Miten vaihto näkyi kaukalossa?

Ainakin isäntien kokoonpanossa on muutoksia: Pavel Rosa ja Pekka Saarenheimo palaavat kaukaloon. Myös puolustajaparit on uusittu.

Ratkaisu:

Tasaisen kamppailun ratkaisuksi muodostui Ässien päättäväisyys ja paremmin riittänyt energia. Viimeisten minuuttien aikana vieraat nousivat tappiotilanteesta voittoon ja säilyttivät mahdollisuuden edelleen kymmenen joukkoon.

Kärpät tuli otteluun vauhdikkaasti. Ässät joutui rikkomaan ja kotijoukkue pääsi ylivoimalle viisi kertaa avauserässä. Yhden osuman ylivoimapeli tuotti. Mikko Lehtonen laukoi viivasta 1-0. Jari Viuhkolan aloitusvoiton jälkeen Lehtonen pääsi laukomaan Ilkka Mikkolan poikittaissyötöstä. Ässien parhaat paikat osuivat Marko Luomalalle ja Tomas Zaborskylle, mutta ne peitti Tuomas Tarkki hyvin.

Toisen erän alkua hallitsi Kärpät. Antti Aarnio, Pavel Rosa, Ikka Mikkola ja Mika Viinanen saivat kaikki todeta Ässien maalivahdin Eero Kilpeläisen hyviä torjuntoja. Loppupuolella puolestaan Ässät loi maukkaita tasoituspaikkoja. Viimeisellä' minuutilla kiekko jo pyöri Kärppien maaliviivan tuntumassa, mutta porilaisten avausmaali jäi kuitenkin syntymättä.

Kolmannen erän alussa Ässät tasoitti ansaitusti. Veli-Matti Savinainen oli ensimmäisenä irtokiekossa 1-1. Ajassa 46.34 Kärpät otti aikalisän. Isäännät nousivatkin uudestaan johtoon Kristian Kuuselan kauden 16. osumalla johon mainion esityön tekivät Jari Viuhkola ja Kimmo Koskenkorva.

Troy Milamin upeasta pystysyötöstä läpiajoon päässyt Tomas Zaborsky tasoitti ajassa 56.22. Tämä ei riittänyt nälkäisemmälle vierasjoukkueelle. Ykkösketju kieputti isäntiä näyttävästi Marko Luomalan nostaessa lopulta rystyltä kattoon voittomaalin. Näin vieraille pakkoraossa pisteet 3-2 voitolla. Ässien kirkkaimpina tähtinä tuikkivat maalintekijät Luomala ja Zaborsky sekä hienosti torjunut maalivahti Eero Kilpeläinen.

Kommentit:

- Hyvä mieli tästä jäi. Peli oli kuin kokonaiskuva kaudestamme. Tänään homma ratkesi meidän päättäväisyyteen ja tavoitteellisuuteen. Kyllä tuolla kopissa on tyytyväisiä kavereita, totesi Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio.

- Ilme oli ainakin hyvä ja suunta oikea. Halpoihin maaleihin kaaduttiin. Se oli pitkälti seurausta siitä, että jouduimme pitkään pelaamaan viidella puolustajalla Juho Jokisen loukkaannuttua, näki Kärppien tuore päävalmentaja Mikko Haapakoski.

Muuta:

Kärppien 39-vuotias Vesa Viitakoski sai täyteen kunnioitettavat 800 liigapeliä. Tulokkaana (1990), maalikuninkaana (2002) ja herrasmiespelaajana (2002) palkittu Viitakoski on kerännyt muhkeat 296+243 tehopistettä. Mitalisaaliina on toistaiseksi kaksi hopeaa (Ilves, Kärpät) ja yksi pronssi (Ilves).

YLE Urheilu, Oulu, Pekka Pietilä

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

asiantuntija

14.3.2010 klo 08:49

Joukkueen selkärankana pidetty VIUHKOLA on menestymättömyyden syy 100 %:sti. Hän oli hyvä aikoinaan, mutta, mutta .... Olen katsonut hänen otteitaan kentällä ja aina viuhkolan ollessa oma pää soi, eniten munauksia on juuri viuhkolalla. Se, että oli loukkaantunut tms ei ole selityksen paikka. JOS on huippu siellä on aina ja piste. Juniorit tilalle ja viuhkola huoltojoukkoihin.

yahr.

13.3.2010 klo 23:16

Hyvä Pata! Mahti nousu 3.erässä ja nettiradiosta kuultuna oli ihan hyvää peliä.