Veikkausliiga |

Terhi Uusi-Luomalahti on nuorekas ikäpresidentti

Suomen naisten jalkapallon EM-joukkueen ikäpresidentti Terhi Uusi-Luomalahti, 31, ei tunne itseään ryhmän äitihahmoksi, vaan korostaa olevansa mieleltään nuorekas. Hän pelasi ensimmäiset naisten maaottelunsa jo yli 13 vuotta sitten.

Uraan on tullut polvien kanssa ongelmia ja katkoksia, on mennyt eturistisidettä ja sivusidettä. Missään vaiheessa Uusi-Luomalahti ei ole ajatellut lopettaa, vaikka ottaa nykyään jo vuoden kerrallaan.

- Kun joskus lopetan, haluan jäädä lajin pariin, ja minua kiinnostaisi valmentaminen, hän kertoo suunnitelmistaan. Terhi oli jo lähellä arvoturnausta syksyllä 1998 tehdessään Suomelle 1-0 Venäjää vastaan ratkaisevassa MM-jatkokarsinnassa Helsingissä. Ottelu päättyi kuitenkin 1-2, kuten Moskovassa kuukautta aiemmin.

- Vaikka silloin emme onnistuneet, minulla on koko ajan ollut tunne, että naisilla on mahdollisuus päästä lopputurnaukseen. En vielä toipilaana pelannut viime syksyn karsinnoissa Venäjää vastaan, mutta halusin treenata ja pyrkiä kisoihin. Olen iloinen, että onnistuin.

- Viimeiset 5-6 vuotta olen pelannut yhä alempana, laskeutunut hyökkääjästä keskikentän kautta puolustajaksi. Vuonna 1995 hän oli vielä maalikuningatar, ja kauden 2003 päätteeksi tuli arvostus vuoden naisfutaajaksi pelaajien äänestyksessä sekä valinta Helsingin parhaaksi.

7+4 mestaruutta

Pitkällä urallaan Terhi on voittanut seitsemän Suomen mestaruutta ja neljä kertaa cupin HJK:ssa. Tänä vuonna hän vaihtoi tutun valmentajan Timo Lounion perässä FC Espooseen. Saman valinnan teki viisi ex-HJK:laista, joista Terhin ohella myös Linda Lindqvist sai kutsun EM-kisoihin. Kolmas nykyinen seuratoveri on nuoren polven espoolaiskasvatti Heidi Ahonen.

- Lounio on minulle tuttu myös työstä, sillä työskentelen
fysioterapeuttina hänen hoitolaitoksessaan TUF:ssa. - On hyvä, että työ on lähellä harrastusta, sillä olen saanut olla myös siinä lähellä huippu-urheilua ja osannut myös kuntouttaa itseäni.

Välillä jo taustaryhmissä

Kokemusta siirtymisestä valmennuspuolelle taustaryhmään Uusi-Luomalahti sai loukkaantumisvuonnaan toimiessaan maajoukkueen fysioterapeuttina. Maajoukkuepelaajana hänelle tuli lähes kahden vuoden katkos toukokuusta 2002 maaliskuuhun 2004 ja Algarven jälkeen uudelleen 11 kuukautta.

- Koko ajan minulla oli kuitenkin haaveena palaaminen kentälle ja sitä varten treenasin. Pelaamisen maajoukkueessa ei tarvitse vielä jäädä tähän. - Jos säilyn terveenä, kiinnostaa MM-karsinta ja tietysti sitä kautta pieni mahdollisuus päästä olympialaisiin, joka on jokaisen urheilijan unelma.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Entinen United-pelaaja sai Arsenal-fanit haltioihin - Hattutemppu Mestarien liigassa!

Arsenalin Danny Welbeck juhlii yhtä kolmesta maalistaan Galatasarayta vastaan.
NHL

Jesse Joensuu laukoi kaksi maalia, valittiin ottelun parhaaksi

Jesse Joensuu.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä