Yleisurheilu |

Thorkildsen lähtee Tukholmaan hakemaan revanssia olympiapettymykseen

Norjalaismestari jäi ilman kolmatta perättäistä olympiakultaa. Tukholman DN-gaalassa muun muassa ajoituksen pitäisi osua kohdalleen.

Andreas Thorkildsen
Kuva: EPA

Andreas Thorkildsenin kausi ei ole kauniisti sanottuna mennyt putkeen. Lontoon olympialaisissa Pekingin ja Ateenan kisojen ykkönen mittautti loppukilpailussa vain kaksi heittoa.

Paras tulos oli norjalaiselle vaatimaton, 82,63. Vuosikaudet 90 metrin rajaa keihästäneen Thorkildsenin kauden paras, 84,72, syntyi toukokuussa Ostravassa.

- Olin pettynyt ja vihainen lauantaina ja sunnuntaina. Mutta maanantaina huomasin jo pääseeni eteenpäin, Thorkildsen kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK:n haastattelussa.

Thorkildsen saa vastaansa Tukholman illan DN-gaalassa muun muassa olympiapronssille kiskaiseen Antti Ruuskasen ja viidenneksi yltäneen Tero Pitkämäen.

- Muutaman jutun pitää osua kohdalleen, jotta kaikki kulkisi niin kuin pitää. Toivon, että pystyn parantamaan ajoitustani, muiden asioiden ohella.

Norjalainen sanoo, ettei vaisu vuosi ole ollut hänelle lopulta yllätys.

- Tänä vuonna oikein mikään ei ole mennyt niin kuin olisin toivonut, mutta täytyy vain tehdä töitä ja yrittää parhaansa.

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


itsevarma

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kannustetaan suomalaisia, jotka herkästi masentuvat ja loukkaantuvat urheillessaan huipulla (miksi?). AT on jo voittanut yhdelle urheijalle tarpeeksi, suodaan muillekin menestystä! AT on hyvin itsevarma, kyllä hän selviytyy ilman suomalaisten sääliä. Hän on saanut paljon itsevarmuutta olympiavoitoistaan, Ateenan voittokin tuli silloin noin 21-vuotiaalle norjalaiselle ns. onnenkantamoisella (86-alkuinen heitto), samoin Lontoossa 19-v. voittaja sai halvalla kultaa myös ns. onnenkantamoisella, muut heitot vaisuja TRINIDADIN SUPERYLLÄTTÄJÄLLÄ!

Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä