Thörnblad jättää yleisurheilukentät
Korkeushypyn sisäratojen MM-mitalisti Linus Thörnblad on päättänyt lopettaa mittavan uransa. 27-vuotias ruotsalaisurheilija on kertonut kärsineensä kesästä 2010 lähtien ”henkisestä lamasta”, joka vaikutti hänen päätökseensä.
- Pitkän pohdinnan jälkeen olen päättänyt lopettaa kilpailemisen, Thörnblad kertoi Ruotsin yleisurheiluliiton verkkosivuilla ja sanoi odottaneensa jo pitkään normaalielämän aloittamista.
- Olen nyt puolessa välissä. Päätökseni tuntuu oikealta ja minulla on nyt paljon enemmän energiaa kuin noina kahtena kertana, jolloin olin todella pohjalla. Silloin en jaksanut periaatteessa tehdä mitään.
Aikoinaan lupaavasta jalkapalloilijasta korkeushyppääjäksi siirtynyt Thörnblad kuului vuosina 2006-2010 korkeushypyn kärkimiehiin. Hän saavutti sisäratojen MM-pronssin lisäksi sisäratojen EM-hopeaa ja hyppäsi ennätyksekseen ulkona 234 ja hallissa 238.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.