NBA |

Thunderin NBA-supertähti astui esiin oikeaan aikaan

Oklahoma City Thunder tasoitti voitot 2-2:een NBA:n läntisen konferenssin finaaleissa. San Antonio Spursin kiri ei aivan riittänyt.

Oklahoma City Thunder voitti kotonaan San Antonio Spursin 109-103 ja tasoitti voitot koripallon NBA-liigan läntisen konferenssin finaaleissa 2-2:een. Thunderin supertähti Kevin Durant nousi esiin oikeaan aikaan.

Thunderin 15 pisteen johto oli kuihtunut jo neljään pisteeseen, kun San Antonio aloitti loppurynnistyksensä päätösneljänneksellä. Siihen asti hieman pimennossa ollut Durant hoiti kuitenkin velvollisuutensa.

Durant heitti puolet 36 pisteestään viimeisen seitsemän minuutin aikana. Durant otti kirjaimellisesti joukkueensa reppuselkään, sillä hän heitti viiden minuutin sisällä 16 pistettä - täsmälleen yhtä monta, kuin Oklahoma City sai kokonaisuudessaankin aikaan.

Durantin lisäksi Thunderilta esiin nousivat Serge Ibaka (26/5) ja Kendrick Perkins (15/9), joiden tehot tulivat tarpeeseen, kun Russell Westbrook jäi seitsemään pisteeseen. San Antonion tehokkain oli Tim Duncan 21 pisteellään ja kahdeksalla levypallollaan.

San Antonio kärsi toisen perättäisen tappionsa voitettuaan sitä ennen 20 ottelua peräjälkeen runkosarjan loppu mukaan lukien. Ottelusarja siirtyy kuitenkin nyt takaisin San Antonioon.

Tuoreimmat aiheesta: NBA

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä