Tiger Woods tekemässä kovaa tulosta The Openissa
Tasaisuus on ollut kärkipelaajien ase Lythamin kentällä. Vaikeat tiiaukset koituivat muun muassa Phil Mickelsonin kohtaloksi.
Tiger Woods teki golfin British Openin toisella kierroksella kovaa tulosta perjantaina. Amerikkalaisen päivän kruunasi bunkkerin kautta taisteltu birdie eli lyönti alle ihannetuloksen 18. reiällä.
Huikeat 14 majoria urallaan voittanut Woods puski itsensä neljän lyönnin päähän kärjestä tekemällä tuloksen 67 perjantaina.
Ykkösenä pelaa kuitenkin tennessealäinen Brandt Snedeker, joka selvitti ensimmäistä kertaa British Openin karsinnan toiselle kierrokselle. Snedeker pelasi kentän 64 lyönnillä eli kuusi alle ja kirjasi kahden kierroksen jälkeen yhteistuloksen 130 eli kymmenen alle. Vain Nick Faldo on selvittänyt majorissa kaksi kierrosta yhtä vähillä lyönneillä.
- Olen aivan varma, että jokainen tässä huoneessa on yhtä sokissa, kuin minä. Mantrani on ollut toimittaa pallo viheriölle niin nopeasti kuin mahdollista, Snedeker totesi perjantaina lehdistölle.
Lyönnin Snedekerin perässä tulee australialainen Adam Scott.
The Openin hankalat tiiaukset romuttivat esimerkiksi Rory Mcilroyn pelin, joka pelasi perjantaina viisi yli ja on kaksi lyöntiä ihannetuloksen perässä. Phil Mickelson pelasi kahdeksan yli ja sai lähteä turnauksesta kokonaistuloksen näytettyä 11 yli ihannetuloksen. Amerikkalaispelaaja on osallistunut major-turnaukseen 19 kertaa ja pudonnut kesken turnauksen nyt neljä kertaa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.