ToPolle huippuvahvistus VTB-liigasta
Korisliigassa viidentenä oleva ToPo on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen amerikkalaispelaaja Justin Hawkinsin kanssa. Hawkins, 26, siirtyy ToPon riveihin VTB-liigassa pelaavan Minsk 2006:n riveistä.
Hawkins esiintyi tällä kaudella VTB-liigassa Minskin riveissä 11 ottelussa. 201-senttinen amerkikkalaispelaaja keräsi pisteitä keskimäärin 13,4 ottelua kohden.
New Mexico Staten yliopiston kasvatti on aiemmin urallaan edustanut muun muassa Ranskan liigan Strasbourgia. Ensiesiintymisensä ToPo-paidassa Hawkins tekee perjantain kotiottelussa Salon Vilpasta vastaan.
- Justin on pelannut kovissa sarjoissa hyvillä tehoilla. Ranskasta ja USA:sta saamieni tietojen mukaan Hawkins on korkealla peliälyllä varustettu pisteidentekijä. NBA:n kehitysliigassa NBDL:ssa hän pelasi keväällä 2010 lähes 20 pisteen keskiarvolla.
- Hän pystyy ratkaisuihin niin läheltä kuin kaukaakin. Uskon hänen istuvan joukkueeseemme ja tuovan peliimme uusia ulottuvuuksia, ToPon päävalmentaja Tomi Kaminen kertoo seuran tiedotteessa.
Tuoreimmat aiheesta: Koripallo
Korisnaisten puolustus dominoi Norjaa vastaan
Suomen naisten koripallomaajoukkue nujersi Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Norjan lukemin 74–49 (46–20).
Hester palaa Suomeen
Vuoden 2010 Suomen mestari Chris Hester palaa Suomeen. Tällä kertaa osoitteena on Kouvola.
Tähdet eivät jäätyneet - Miami konferenssifinaaleihin
Miami Heat taistelee toisena vuotena peräkkäin NBA:n itäisen konferenssin mestaruudesta.
Koripallonaiset avasivat PM-kisat voitolla
Anton Mirolybovin debyyttiottelu koripallonaisten peräsimessä päättyi voitokkaasti, kun Suomi löi Tanskan PM-avauksessa.
Sinnikäs Sixers ajoi Bostonin ahtaalle
Boston Celticsin ja Philadelphia 76ersin pudotuspelisarja huipentuu seitsemänteen otteluun.Sixers voitti kuudennen ottelun 82-75.
Slovenian mestaruus karkaamassa Salinilta
Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana taipui Slovenian liigan finaalien kolmannessa osaottelussa Novo Mestossa viimeistelyongelmiin. Hallitseva mestari KK Krka päihitti Olimpijan kotikentällään 72–63 (35–29) ja johtaa finaalisarjaa voitoin 2-1.
NBA-koripallo palaa San Franciscoon
Golden State Warriors palaa lähes 40 vuoden tauon jälkeen San Franciscoon.
Pounds siirtyy Espanjan pääsarjaan
Tuplamestaruuden koripallossa voittanut Dionne Pounds ei jatka ensi kaudella Lappeenrannan Catzissa. Poundsin uuden seuran nimi paljastetaan vasta myöhemmin kesällä.
Bisons rohmusi Koripalloliiton palkintoja
Loimaan Bisonsin Jeb Ivey, Matti Nuutinen ja valmentaja Greg Gibson palkitiin Koripalloliiton kauden päätöstilaisuudessa. Kauden parhaina pelaajina palkittiin Katajan Sami Lehtoranta ja Huiman Sanna Jämsen.
Rannikon Varese shokeerasi Sienan, Koposen huippupeli ei auttanut
Teemu Rannikon Cimberio Varese tiputti pommin Italian Serie A:n kolmannessa puolivälieräottelussa nousemalla 15 pisteen takaa 73–70 (30–41)-voittoon hallitsevaa mestaria Montepaschi Sienaa vastaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.