Tottenhamilta hylättiin kolme maalia
Tottenham hallitsi Eurooppa-liigan ottelua Laziota vastaan, mutta joutui tyytymään maalittomaan tasapeliin.
Tottenham ja Lazio päätyivät 0-0-tasapeliin Eurooppa-liigan avauskieroksella. Tottenhamilla jäi ottelusta paljon jossiteltavaa, sillä lontoolaisilta hylättiin kaikkiaan kolme osumaa. Kaksi hylkäyksistä oli kyseenalaisia.
Clint Dempsey toimitti pallon verkkoon ensimmäisellä puoliajalla. Maali kuitenkin hylättiin paitsiona. Se olisi ollut Fulhamista siirtyneen Dempseyn ensimmäinen osuma Tottenhamissa.
- Mielestäni olin linjassa puolustajien kanssa. Se oli hyvä syöttö Gareth Balelta, mutta se liputettiin paitsioksi. Joskus käy näin. He puolustivat hyvin, mutta meillä oli paikkoja ja oli epäonnekasta, että emme saaneet maalia, Dempsey sanoi.
Seuraavaksi pallon sai maaliin Jermain Defoe, mutta siinä tilanteessa paitsio oli selvä. Ottelun lopulla hylättiin Steven Caulkerin puskumaali. Caulkerin katsottiin työntäneen Lazion Stefano Mauria.
Hugo Lloris pelasi ensimmäistä kertaa Tottenhamin maalilla. Lontoolaiset hallitsivat ottelua Serie A:ssa kolmen kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä olevaa Laziota vastaan. Laukaukset menivät Tottenhamille 9-1, maalia kohti menneet laukaukset 7-0.
- Joukkue sai pallon maaliin kolme kertaa, mutta kaikki hylättiin. Se on pettymys. Olemme kuitenkin oikealla tiellä. Olimme parempia joukkuetta vastaan, joka on pelannut todella hyvin. Voimme olla tyytyväisiä tähän esitykseen, Tottenhamin valmentaja Andre Villas-Boas sanoi.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Tässä on Suomen joukkue Ranska-otteluun
Andrée Jeglertz nimesi Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen 1. kesäkuuta Ranskaa vastaan pelattavaan harjoitusmaaotteluun.
Mestaruussarjaan nousseelle Doncasterille uusi manageri
Paul Dickov on Doncaster Roversin uusi manageri.
Elävä legenda pokkasi vielä yhden palkinnon
Manchester Unitedin Alex Ferguson valittiin Englannin jalkapallomanageriyhdistyksen kauden manageriksi.
OPS:lle arvokas vierasvoitto Ykkösessä
PK-35 Vantaa joutui taipumaan OPS:lle 2-3 jalkapallon Ykkösen maanantain ainoassa kamppailussa.
Kapteeni-Lyyski: Olen täysin tyytyväinen peliimme
IFK Mariehamn eteni jalkapallon Suomen cupissa neljän parhaan joukkoon. Kapteeni Jani Lyyskin mielestä voitto Hongasta oli tärkeä koko seuralle ja Ahvenanmaalle.
Mourinho lähtee Real Madridista
Päävalmentaja Jose Mourinhon lähtö Real Madridista on varmistunut. Mourinho jättää Realin tämän kauden jälkeen.
Hongan taival päättyi Suomen cupissa
FC Honka putosi jalkapallon Suomen cupin välieristä. Espoolaisten taival cupissa päättyi IFK Mariehamnia vastaan.
Chris James palaa KuPS-paitaan
Uusiseelantilainen keskikenttäpelaaja pelaa kuopiolaisten riveissä ainakin kesäkuun loppuun saakka.
Mestarien liigan finaalin erotuomari selvillä
Italialainen Nicola Rizzoli tuomitsee lauantaina pelattavan Mestarien liigan finaalin.
Napoli-luotsi jättää seuran - "Tarvitsen uusia haasteita"
Walter Mazzarrin viimeiseksi otteluksi Napolin päävalmentajana jäi 1-2-tappio.

Kommentoi aihetta
(9 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
CFC the blues
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuomarivirheisiin on turha vedota.
Ne on makaroonit vaa niin hyviä ! ;)
On se aina yhtä hienoo kattoo,ku oikeus voittaa !
Forza !
Matti
Ilmoita asiattomasta kommentistaMikä niissä valittavissa makarooneissa on niin hyvää?
Jubba
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuomarit olivat kaikissa tilanteissa oikeassa. Dempsey oli paitsiossa ja Caulker otti suorin käsin tukea puolustajan harteilta.
Yrjänä
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos paitsio on selvä, onko maali silloin "hylätty"?
on
Ilmoita asiattomasta kommentistaon
sininen
Ilmoita asiattomasta kommentistaTietysti on, jos pallo on mennyt maaliin. Jos pallo ei ole mennyt maaliin, niin sitten ei tule hylkäystä kun ei ole tullut maaliakaan. Mutta jos se menee maaliin niin kyllä se silloin täytyy hylätä, jos sitä ei voi hyväksyä.
Jos noista kolmesta maalista olisi joku pitänyt hyväksyä niin se olisi ollut Dempseyn maali.
kimpe
Ilmoita asiattomasta kommentistamitkä? ihmeen maalit, nehän olivat paitsioita.
Joshua
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo toisessa osaottelussa makaroonit saa kyytiä. Näin se vaan menee!
kimpe
Ilmoita asiattomasta kommentistajoshua ei tiedä näköjään pelijärjestelmää.