MM-jääkiekko 2012

Tre Kronor putosi dramaattisella tavalla

Niklas Kronwallin tumpelointi koitui Ruotsin kohtaloksi Tshekkiä vastaan. Tshekki pääsi iskemään voittomaalin viimeisellä minuutilla.

Tshekki juhlii voittoa Ruotsista
Kuva: Lehtikuva

Ruotsin taival jääkiekon MM-kisoissa päättyi dramaattisella tavalla Tshekkiä vastaan. Milan Michalek vei Tshekin 4-3-voittoon vain 29 sekuntia ennen otteluajan päättymistä.

Tshekki sai mahdollisuutensa Ruotsin puolustajan Niklas Kronwallin karmean virheen jälkeen. Kronwall menetti kiekon oman maalin kulmalla ja Michalek pääsi karkaamaan maalintekoon.

- Lähdin vain purkamaan kiekkoa pois omalta alueelta. Tapahtui jotakin sellaista, jota ei saisi tapahtua MM-kisatasolla, Kronwall ruoti kohtalokasta virhettään.

Kirvelevä tappio veti ruotsalaisten mielet synkiksi. Daniel Alfredsson oli ottelun jälkeen lyhytsanainen ja pettynyt.

- Luultavasti kiekkourani karmein tappio, Alfredsson tiivisti SVT:n haastattelussa.

Henrik Zetterberg tunnusti, että Tshekki oli kamppailussa vahvempi. Ruotsillakin oli silti tilaisuutensa voittaa kamppailu.

- Meidän hyökkäyksissä kiekko kävi tolpassa. Mutta emme yltäneet sellaiseen peliin, että olisimme mukana mitaliotteluissa. Tshekit olivat parempia, Zetterberg mietti.  

Kommentoi aihetta

(9 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

kotka

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ruotsilla oli hyvä joukkue, mutta pienet asiat ratkaisevat, kuten nähtiin.

Ei kuitenkaan kannata heille irvailla, koska tiukasti taistelivat.


GO SVERIGE

Ilmoita asiattomasta kommentista

samaa mieltä ruotsilla loistavia pelaajia ( hienompia kuin suomella, jos ykköst ei lasketa mukaan ) kyllä harmittaa ruotsinpuolesta... ja kyllä sama juttu sympatiat oli täysin usa:n nuorella joukkueella, mutta tällästä tää urheilu pahimmillaan ja hienoimmillaan on, hienoimmat joukkueet ei aina mitaleille yllä


paraatipelastus

Ilmoita asiattomasta kommentista

Katsoppas uudestaan se matsi. Ruotsin mokke pelasi selvästi paremmin kuin tsekin mokke. Varsinkin kolmannen erän loppupuolella tsekit pääsivät useampaan otteeseen yrittämään paraatipaikalta, mutta aina mokke venyi parhaimpaansa. Jossain se rajakin vain tuli vastaan. Sen sijaan tsekin päässä mokke päästi pari helppoa ja muutenkin pompotteli kiekkoa eteensä miten sattuu. Ei ruotsalaiset voi mokkeaan tappiosta syyttää. Kyllä se oli ihan kenttäpelaajien saamattomuutta. Sillä puolella tsekit jyräs 100-0.


anemia

Ilmoita asiattomasta kommentista

Juu, ei hienoimmat aina yllä mitaleille. Täytyy osata myös pelata jääkiekkoa. Ruotsi ei osannut. Peli oli suoraan sanottuna aneemista ja syöttöjen laatu turnauksen heikointa. Vain hyvä tuuri ja ruotsin parempi maalivahtipeli piti lukemat tasaisina. Joukkupelistä ei ollut mitään tietoakaan, vaan kaikki ruotsin paikat olivat yksin yrittämistä. Viimeistään Slovakia olisi pudottanut Ruotsin.


Lätkätietäjä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kummallista kun ei täällä yhtään Ruotsia haukuta, no eihän niin pidä aina tehdäkään, Ruotsi pelasi hyvin lukuunottamatta puolivälierää ja alkusarjan Venäjä-peliä. Kyllä minäkin harmittelin kun Usa tippu mutta Suomeahan sitä enemmän pitää kannustaa :) Mutta veikkaisin että ei kovin moni turnauksen alussa uskonut että toinen välierä on Slovakia-Tshekki :)


nedo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nyt toitotetaan vain Kronvallin tupelointia, mutta jos katsoitte koko ottelun, niin tosiasiahan oli niin, että tsekit hallitsivat kenttätapahtumia lähes koko ottelun ajan. Heidän pelisysteemi oli vain yksinkertaisesti parempi ja joukkueesta löytyi ratkaisijoita. Ruotsilla oli läpi ottelun hankaluuksia puolustuspäässä, ja mokke oli hiukan epävarma... jota oli myös Tsekin vastaava. Katsonkin, että tsekit vois aivan hyvin yltää maailmanmestaruuteen kun vain maalivahtipeli onnistuisi jatkossa.



uunoke

Ilmoita asiattomasta kommentista

Täällähän on asiallisia kommentteja. Nyt tulee vähän off topic: Ymmärsinkö oikein, että tulossa on historiallisten imperiumien sisäiset välierät. Suomi-Venäjä, Tsekki-Slovakia. Suomelle olisi tietysti käynyt vanhan Ruotsin länsiosakin historialliseksi imperiumin osaksi. Hienoja kiekkomaita kaikki 5.


Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä