Tshekin sarjanousija upotti KalPan - TPS romahti, JYPille taas tappio
KalPa, TPS ja JYP kohtasivat European Trophyssä voittajansa sunnuntaina.
Kahdesta eurosarjan kotipelistä jäi KalPan pistepussiin ainoastaan yksi piste.
Kuopiolaisryhmä menetti kahden maalin johtoasemansa kolmannessa erässä, kun Tshekin pääsarjaan noussut Chomutov pystyi kääntämään 1-3-tappiotilanteen lopulta 4-3-voitoksi rankkarikoitoksen jälkeen.
Chomutov oli voittanut perjantaina JYPin niin ikään voittolaukauskilpailussa. KalPa matkaa ensi perjantaina Wieniin ja sunnuntaina Bratislavaan.
Liberecin perjantaina numeroin 5-2 päihittänyt TPS pettyi sunnuntaina, kun se menetti myös etumatkansa kolmannessa erässä.
Tapio Laakso laittoi limpun kahdesti tshekkivieraansa verkkoon, mutta sisukas Pardubice ponnahti viimeisellä kymmenellä minuutilla 1-2-tappiosta 4-2-voittoon.
Ottelussa runsaasti jäähyjä ottanut Pardubice sai kiittää pistepotistaan hyvin torjunutta maalivahtia Dusan Salfickya. Tepsin seuraava viikonvaihe pitää sisällään Sveitsin-matkan, jossa se kohtaa perjantaina Bernin ja lauantaina Fribourgin.
SM-liigamestarin puolustus vuotaa
Suomen mestari JYP kärsi kotihallissaan kaksi niukkaa häviötä viikonloppuna. Rankkari- ja jatkoaikatappiot toivat keskisuomalaisten pistesarakkeeseen sentään kaksi pistettä. Kymmenen takaiskua kahteen otteluun on liikaa Jyrki Ahon alaisille.
Sparta Praha teki voittoretken Suomen maaperälle ja hankki voitot Kuopiosta ja Jyväskylästä. Sunnuntaina Praha nunersi JYPin jatkoajalla 5-4, kun Dominik Pacovsky ohitti Tuomas Tarkin ajassa 63.09.
JYP kiri kolmannessa erässä 2-4:stä 4-4:ään, kun Jonne Virtanen syötti Kristian Näkyvän ja Miika Roineen osumat. Ottelun kolme tähteä meni suomalaispelaajalle, sillä voittajien puolustuksessa ahertanut Ari Vallin kokosi tehot 1+2.
Tappiopelissä yhden maalin laukonut JYP-pelaaja Jason Lepine on summannut kahdessa mittelössä tehot 2+2, joilla miehittää puolustajien European Trophy -pörssin ykköstilan. JYP pelaa perjantaina Bratislavassa ja sunnuntaina Wienissä.
Tuoreimmat aiheesta: Jääkiekko
Maalipyssy häikäisi - Penguins jyräsi konferenssifinaaleihin
Pittsburgh eteni konferenssifinaaleihin ensimmäistä kertaa sitten seuran Stanley Cup -kevään 2009. Penguins-lauma kaatoi Ottawan tieltään 4-1-voitoin.
Melartin NHL-siirto varmistui
Ilari Melartin uusi osoite on Columbus Blue Jackets.
Tapparan takalinjoille NCAA:n pistelinko
Nick Bailen saapuu Tampereelle Yhdysvaltain yliopistoliigasta. Pienikokoinen puolustaja on kerännyt kokemusta myös AHL:stä.
NHL:n ruotsalaistähti selitteli outoa kommenttiaan
Daniel Alfredssonin mukaan hän ei ole luovuttanut - toisin kuin mediassa annettiin ymmärtää keskiviikkoillan tappion jälkeen.
Niemen urakointi hukkaan, LA Kings tarrasi jatkopaikkaan
Jonathan Quick oli Kingsin sankari uransa seitsemännellä playoff-nollapelillä. San Jose Sharks on sunnuntaina kotikaukalossaan pakkovoiton edessä.
Rask päästi "yhden rumimmista" maaleista - katso video
Henrik Lundqvistin mukaan Carl Hagelinin 1-2-kavennus oli rumin, jonka ruotsalaisvahti on urallaan nähnyt.
Sveitsin postilta hieno kunnianosoitus MM-sankareille
Sveitsin posti julkaisee maan jääkiekkomaajoukkueesta erikoispostimerkin. Yhden frangin merkkejä voi ostaa toukokuun lopulla.
Filppula pisteille, Detroit sysäsi Chicagon ahdinkoon
Detroit otti kotiyleisönsä edessä kolmannen voittonsa runkosarjavoittajasta. Valtteri Filppula keräsi kevään kuudennen tehopisteensä.
Rangersin toivo elää - Boston kaatui trillerissä
Chris Kreider nousi ensimmäisessä jatkoerässä newyorkilaisten sankariksi. Itäisen konferenssin viides välierätaisto pelataan lauantaina Bostonissa.
Coloradon NHL-joukkue Royn komentoon
Colorado Avalanche vahvisti torstai-iltana, että seuran uusi päävalmentaja on entinen maalivahtilegenda Patrick Roy.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
tepsifani
Ilmoita asiattomasta kommentistaTäytyy sen verran korjata, että TPS ei johtanut ottelua missään vaiheessa kahdella maalilla. Se kyllä johti 1-0 ja 2-1, mutta ei 2-0. Tosin tuossa jutussa kyllä sanotaan, että Pardubice nousi 1-2-tappiosta 4-2-voittoon, mutta sitä ennen todetaan, että TPS menetti kahden maalin johdon, joten siksi tämä korjaus/tarkennus. Harmittava romahdus tuli kyllä lopussa. Nyt lähdetää sitten Sveitsin reissulle, joka varmasti auttaa joukkuetta hitsautumaan yhteen. Mainittakoon vielä, että Travis Ehrhardt saalisti ensimmäisen tehopisteensä TPS-paidassa syötettyään Laakson ensimmäisen maalin, ja on antanut sen verran hyviä näyttöjä, että en yllättyisi, jos hän jatkaisi joukkueessa vielä tryout-ajan jälkeen.