MM-jääkiekko 2012 |

Tshekki passitti Ruotsin NHL-tähtisikermän tylysti laulukuoroon

Ruotsin MM-kotikisat päättyivät valtavaan puolivälieräpettymykseen. Tshekki nöyryytti Tre Kronorin 16 NHL-pelaajan tähdittämää joukkuetta iskemällä 4-3-voittolukemat 29 sekuntia ennen loppua.

Tshekki juhlii
Kuva: Lehtikuva

Ruotsi värkkäsi ottelun avausmaalin reilun viiden minuutin pelin jälkeen, kun vahvaa turnausta pelaava Loui Eriksson onnistui. Erätauolle mentiin kuitenkin Tshekin johdossa, kun Petr Nedved ja Jiri Novotny ohittivat Viktor Fasthin.

Tre Kronorin tilanne kävi entistä tukalammaksi ottelun puolivälissä. Jonathan Ericssonin kampitusjäähy kostautui, kun Martin Erat sivakoi 3-1-lukemat ylivoimalla. Tshekki oli lähellä karata jo 4-1-johtoon toisen erän lopulla. Petr Koukal löi kiekon maaliin Fasthin patjojen alta, mutta samaan aikaan pelin poikki puhaltanut Jari Levonen hylkäsi osuman.

Ruotsi nousi mukaan otteluun, kun se värkkäsi elintärkeän kavennusmaalin erän loppuhetkillä. Henrik Zetterberg toi Tre Kronorin maalin päähän vain 45 sekuntia ennen erätaukoa. Päätöserä ehti vanhentua saman verran, kun kiekko oli uudelleen Tshekin verkossa. Tällä kertaa tukholmalaisyleisöä riemastutti Jonathan Ericsson.

Ruotsin epäonnen soturiksi nousi lopulta Detroit-puolustaja Niklas Kronwall, joka menetti kiekon omassa kenttäpäädyssään viimeisellä minuutilla. Milan Michalek pääsi laukomaan 4-3-voittomaalin vain 29 sekuntia ennen loppua. Michalek keräsi kamppailussa tehot 1+2.

Tshekki kohtaa lauantain välierissä Slovakian. Toisessa välieräottelussa ovat vastakkain Suomi ja Venäjä.

Kommentoi aihetta

(7 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.



Leijonat ulos kisoista

Ilmoita asiattomasta kommentista

:( hieno jääkiekkomaa joutu lähtee kotimatkalle jälleen liian aikasin... No mut ruotsilla mitaleita on 42 mm tasolla ja olympiatasolla kaks kultaa niin eiköhän se kerro jotain maan tasosta ja lisäksi hieno futismaa... Hyvä ruotsi!!!!!!




Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Ruotsi päätti tuhkimotarinan ja uskomattoman MM-kirouksen

Henrik Sedin juhlii 2-1-maaliaan.

Sveitsin selkäranka MM-finaalissa katkesi tähtipuolustaja Julien Vauclairin karmivaan kiekonmenetykseen. Ruotsi juhlii historiansa yhdeksättä maailmanmestaruutta.

MM-kisojen mitalipelit

LOPPUOTTELU

Sveitsi - Ruotsi 1-5 (1-2,0-0,0-3)
04.45 1-0
Josi (Walker)
08.42 1-1 Gustafsson (Pettersson, Lundqvist)
11.38 1-2 H. Sedin yv
47.13 1-3 Hjalmarsson (Landeskog)
55.37 1-4 Eriksson (H. Sedin)
56.36 1-5 H. Sedin tm av

Maalivahdit
Gerber SUI 5+10+7=22
(pois 56.27-56.36)
Enroth SWE 9+7+10=26

Jäähyt
SUI 4x2 min, 1x10 min
SWE 3x2 min

PRONSSIOTTELU

Suomi - USA vl 2-3 (0-2,0-0,2-0)
00.58 0-1
 Smith (Stastny , Moss)
15.58 0-2 Stastny (Trouba, Smith) yv
48.56 1-2 Korpikoski (Väänänen, Granlund)
52.18 2-2 Korpikoski (Granlund, Kontiola)
vl 2-3 Galchenyuk

Maalivahdit
Raanta FIN 6+6+8+3=23
Gibson USA 8+10+15+3=36

Jäähyt
Suomi 1 x 2 min
USA 0 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä