Vaikka matka MM-kultaan kymmenen vuotta sitten tuli sekin kovan työn ja suuren intohimon kautta, niin matka tämän vuoden hopeaan oli kaikella tavalla haastavampi.

Ensinnäkin huippu-urheilijana en koskaan saanut täyttä tyytyväisyyttä pelkästään siitä, että suunnistin hyvin useimmiten tai että luulin olevani tosi kova. Pelkästään rastivälien määrä ja etenkin pummien vähyys eivät vielä todistaneet sitä, että olen sillä tasolla mitä tahdoin. MM-kisat ovat kuitenkin se todellinen tason mittari. Sen muistan itse ja sen muistavat muutkin. Esimerkiksi EM-pronssimitali 2008 ei merkannut vielä suuria, koska saman vuoden MM-kisoissa onnistumisia ei tullut.

Toisaalta matka mitaleille oli haastava myös siksi, että jo etukäteen kaikki tiesivät maastojen erityisen vaikeuden. Lukuisilla leireillä pummeja ei laskettu aina sekunneissa vaan välillä jopa minuuteissa. Eikä juuri kukaan, kotimaan kultajyrä Thierryä lukuunottamatta, ehtinyt eikä voinut saada niin suurta itseluottamusta maastotyypin suhteen kuin yleensä. Edes lähtöviivalla ei voinut olla varma, mitä metsässä oli edessä, koska vanhoja karttoja alueelta ei ollut.

Olosuhteet Ranskassa olivat myös yli kolmen kympin helteen takia hurjat. Isot mäet ja pitkä matka olivat uuvuttaneet minut liian usein muutenkin loppukilometreistä ja vaikka olin selkeästi kovalla työllä saanut parannettua tätä puolta, niin en voinut olla varma, jaksanko vajaan kahden tunnin puristuksen. Ja monet muut eivät yllättäen jaksaneetkaan. On pakko myös myöntää, että karsiutuminen alkuviikosta keksimatkan finaalista teki olon myöskin hieman epävarmemmaksi.

Toisaalta olin tilanteessa, että tiesin tehneeni asiat paremmin kuin koskaan ennen. Koko vuoden olin harjoitellut enemmän, levännyt tarpeeksi, välttynyt suurilta vammoilta ja elänyt jopa melko kurinalaista elämää. Elänyt urheilijaunelmaani. Lähtöviivalla oloni oli tietyllä tavalla rauhallinen ja itsevarma. Kun tiesin olevani kunnossa ja tiesin, mitä maasto tulisi vaatimaan, tein asiat täysin suunnistuksen ehdoilla. Ja niinhän se on aina tehtävä, mutta sitä olotilaa on vain hyvin vaikea saavuttaa, jos asiat eivät ole menneet niin hyvin kuin olisi halunnut.

Loppusuoralle tullessani askel oli vielä voimakas. Loppusuoralle tullessani kuulin jo, että yksi unelma oli taas saavutettu. Paluu huipulle oli tehty ja tiedän taas hieman paremmin, mitä menestyminen seuraavina vuosina vaatii. Vaikka mitalinnälkä ehkä hetkeksi onkin tyydytetty, niin tahto suunnistaa ei ole kadonnut mihinkään. Päinvastoin.