Jalkapallo

"Tunnelma jalkapallossa täysin eri asia kuin olympiastadionilla"

Sunnuntaina päättyneet olympiakisat toivat hetkellisen tyhjiön Ison-Britannian urheilukenttään. Jalkapallokauden alkaminen ei välttämättä täytä täysin tyhjiötä - ainakaan heti kauden alussa.

Frank Lampard
Frank Lampard. Kuva: EPA

Koko Iso-Britannia sai Lontoon olympiakisoista melkoisen sykäyksen. Tunnelma suorituspaikoilla oli ainutlaatuisen hyvä ja ennen kaikkea olympiahengen mukainen viimeiseen asti. Kun brittien joukkue menestyi vielä käsittämättömän hyvin (29 kultaa ja 65 mitalia), koko maa eli huumassa.

Heti viikonloppuna käynnistyy jalkapallon Englannin Valioliiga, mutta saarivaltiossa tämä on herättänyt ristiriitaisia tuntemuksia. Kahden ja puolen viikon monipuolisen urheilujuhlan jälkeen miljoonapalkkoja nauttivat jalkapalloilijat ovat taas otsikoissa - seuraavat 9-10 kuukautta.

- Olympiakisat olivat fantastinen tapahtuma, ja onnistuimme järjestämään ne niin hyvin. Vertailut (jalkapallon kanssa) ovat itsestään selviä. Tiedämme, että jalkapallossa meillä on ollut omat vaikeutemme - aivan kuten kaikilla ihmisillä, Englannin maajoukkueen ja Chelsean keskikenttäpelaaja Frank Lampard muistuttaa.

- Oli mahtavaa nähdä hieno tunnelma katsomoissa ja eri maiden välinen toiminta. Jos kaikki pystyvät ottamaan oppia olympiakisoista, tulemme kehittymään.

”Uskoakseni kaikki rakastavat jalkapalloa, koska se on sellaista”

Olympiakisoissa koettuun ja nähtyyn ainutlaatuiseen tunnelmaan verrattuna jalkapallostadioneilla on hyvin erilainen atmosfääri. Ihmisillä jäi tietynlainen tyhjiö olympiajuhlan päättymisen myötä, mutta jalkapallo tulee lopulta täyttämään sen - omilla ehdoillaan.

- On luonnollista vertailla jalkapalloa ja Team GB:tä (Ison-Britannian olympiajoukkue). Team GB onnistui erinomaisesti ja erittäin herrasmiesmäisesti. Tunnelma jalkapallossa on täysin eri asia kuin olympiastadionilla. Se voi olla vihamielisempi sekä kentällä että sen ulkopuolella, muun muassa Usain Boltin 200 metrin juoksun ja David Rudishan ME-juoksun olympiastadionilla nähnyt Lampard arvioi.

- Uskoakseni kaikki rakastavat jalkapalloa, koska se on sellaista. Jos se otettaisiin pois, laji ei olisi enää entisenkaltainen. Jalkapallossa kaikki syntyvät tiettyyn uskollisuuteen, ja siitä tulee tavallaan uskonto ihmisille. Olen varma, että parin kuukauden sisällä tilanne on taas normaali, mutta toivottavasti pystymme samaan aikaan oppimaan tästä.

Englanti kohtaa illalla maaottelussa kesän EM-kisojen kakkosen, Italian. Ottelu pelataan Sveitsin Bernissä.

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä