SM-liiga |

Tuore HIFK-luotsi: Olemme Petun kanssa elinikäiset ystävät

Pasi Sormunen myöntää, että päävalmentajan pesti jännittää. Ensimmäinen paikallispeli liigassa koittaa puolentoista kuukauden kuluttua.

Pasi Sormunen
Kuva: Str / Lehtikuva

Helsingin IFK löysi valmentajan tulevalle SM-liigakaudelle lopulta läheltä. Pasi Sormusen pelaajauraan kuuluu kolme kautta HIFK:n SM-liigaringissä ja valmentajana hän ehti edetä HIFK:n edustusjoukkueen apuvalmentajaksi.

Silti komennus penkin päähän ja päävastuuseen tuli nopeasti. Sopimus kattaa ensi vuoden ja siinä on optio jatkokaudesta

- Olen ylpeä vastuusta, mutta totta kai tunne on samalla hieman jännittynyt, "Soppa" toteaa.

IFK:n valmentajajupakka on ollut otsikoissa koko kesän. Petri Matikaisen lähtö KHL-seura Avangard Omskin valmennukseen puhuttaa edelleen.

Sormunen luonnollisesti sanoo, ettei mediamyllytys vaikuta joukkueen valmistautumiseen.

- IFK:n ympärillä on kohua aina riittää, mutta emmeköhän ole kaikki tottuneet siihen. Tämä kuuluu ammattilaisurheiluun, Sormunen sanoo.

- Se ei saa vaikuttaa. Meidän pitää vain tehdä omat hommamme.

HIFK:ssa valmentaja työskentelee paitsi median suurennuslasin alla myös vahvojen pelaajapersoonien kanssa.

- Kaikki pelaajat ovat minulle tuttuja, osan kanssa ehdin pelatakin yhtä aikaa. Suurinta osaa olen valmentanut jo junioreissa. Menemme yhteistyöllä eteenpäin.

Isoja muutoksia HIFK ei Sormusen johdolla lähde hakemaan. Kauteen valmistautuminen menee suunnitelmien mukaan.

Joukkue kokoontui maanantaina ensimmäistä kertaa tulevan kauden alla.

- Kaikki on valmiiksi suunniteltu keväällä ja jokainen valmentaja seisoo suunnitelmien takana edelleen. Kysymyshän on lopulta siitä, kuka pystyy kehittämään peliään eniten ensi kevääseen mennessä.

Näkyikö entistä päävalmentajaa hallilla, ei Sormunen suostunut kommentoimaan.

- Voin sanoa vain, että olemme Petun kanssa elinikäiset ystävät. Muuten en kommentoi.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Ruotsi päätti tuhkimotarinan ja uskomattoman MM-kirouksen

Henrik Sedin juhlii 2-1-maaliaan.

Sveitsin selkäranka MM-finaalissa katkesi tähtipuolustaja Julien Vauclairin karmivaan kiekonmenetykseen. Ruotsi juhlii historiansa yhdeksättä maailmanmestaruutta.

MM-kisojen mitalipelit

LOPPUOTTELU

Sveitsi - Ruotsi 1-5 (1-2,0-0,0-3)
04.45 1-0
Josi (Walker)
08.42 1-1 Gustafsson (Pettersson, Lundqvist)
11.38 1-2 H. Sedin yv
47.13 1-3 Hjalmarsson (Landeskog)
55.37 1-4 Eriksson (H. Sedin)
56.36 1-5 H. Sedin tm av

Maalivahdit
Gerber SUI 5+10+7=22
(pois 56.27-56.36)
Enroth SWE 9+7+10=26

Jäähyt
SUI 4x2 min, 1x10 min
SWE 3x2 min

PRONSSIOTTELU

Suomi - USA vl 2-3 (0-2,0-0,2-0)
00.58 0-1
 Smith (Stastny , Moss)
15.58 0-2 Stastny (Trouba, Smith) yv
48.56 1-2 Korpikoski (Väänänen, Granlund)
52.18 2-2 Korpikoski (Granlund, Kontiola)
vl 2-3 Galchenyuk

Maalivahdit
Raanta FIN 6+6+8+3=23
Gibson USA 8+10+15+3=36

Jäähyt
Suomi 1 x 2 min
USA 0 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä