Jalkapallo |

Tuore Liverpool-luotsi muikeana - "Lupaan omistaa elämäni seuralle"

Brendan Rodgers sai elämänsä tilaisuuden. Liverpool ei odota saman tien ihmeitä.

Brendan Rodgers.
Kuva: EPA / Robin Parker

Brendan Rodgers nimettiin perjantaina virallisesti jalkapallon Englannin Valioliigassa pelaavan Liverpoolin manageriksi. Swanseasta siirtyvä Rodgers ei ylisanoja säästellyt uudesta pestistä puhuessaan.

- Olen siunattu saatuani tämän mahdollisuuden. Haluan kiittää John Henryä (pääomistaja) ja Tom Werneriä (puheenjohtaja) mahdollisuudesta luotsata näin hienoa seuraa, Rodgers herkutteli.

- Olen todella innoissani, enkä malttaisi odottaa näin uskomattoman projektin alkamista. Lupaan omistaa elämäni tämän seuran puolesta taistelemiselle ja Liverpoolin hienojen periaatteiden puolustamiselle.

Rodgers on pitkään aikaan nimettömin managerivalinta Liverpoolille. Seurajohdolla ei silti ole epäilyksen häivääkään nimityksestään.

- Brendanin jalkapallofilosofia on täydellisessä linjassa seurassa olevien ja sinne piakkoin liittyvien kanssa. Hän oli ykkösvaihtoehtomme, eikä hän epäröinyt sisäistää täsmälleen niitä asioita, joita yritämme rakentaa Liverpoolissa, Henry totesi.

Liverpool ei ole voittanut Valioliigaa kertaakaan sen perustamisen jälkeen. Menneellä kaudella Liverpool romahti peräti kahdeksanneksi. 18-kertainen Englannin mestari haluaa kuitenkin palata mestariksi.

- Emme odota ihmeitä käden käänteessä, eikä niitä tulisi odottaa muidenkaan. Olemme kuitenkin luottavaisia, että seura on matkalla Valioliigan mestaruuksiin, Henry totesi.

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

futiksen ystävä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kunhan ei vain Rodgers ottaisi asioita harteilleen liian paljoa.Aika kokematon kaveri isommissa ympyröissä.Burn out iskee nopeasti ja masennus,mikäli sitten väsyy ja pettyykin suurissa odotuksissaan.


Joskus ollut metturi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mielenkiintoista nähdä miten onnistuu pallonhallintapeli joukkueella jonka ovat koonneet muinaismuisto managerit Woy ja Kenny. Ei se Carrol mikään van Persie ole ,eikä Adam mikään Xavi.


Shankly :)

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kommentit kuin suoraan Shanklyn suusta "...Lupaan omistaa elämäni tämän seuran puolesta taistelemiselle ja Liverpoolin hienojen periaatteiden puolustamiselle."

Liverpool legenda Bill Shankly http://en.wikipedia.org/wiki/Bill_Shankly.

Y.N.W.A. !!!!!

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä