Turkkila tyytyväisenä: Onnistunut suoritus
Sheffieldissä taitoluistelun EM-kisojen lyhytohjelmassa lähelle omaa ennätystään luistellut Juulia Turkkila kertoi YLE Urheilun haastattelussa olleensa tyytyväinen suoritukseensa. Turkkila luisteli omien sanojensa mukaan lähes täydellisen lyhytohjelman.
- Alku oli todella onnistunut ja sain tehtyä kolmoiskolmoisyhdistelmän todella laadukkaasti. Myös soolohyppy onnistui todella hyvin, mutta sitten tuli yksöisakseli loppuun, mikä verotti pisteitä. Siinä meni lähtövauhti pieleen, joten en päässyt oikeaan muotoon. Siitä tuli hätäinen ponnistus, Turkkila kertasi suoritustaan.
Turkkilan ennätys kansainvälisillä areenoilla on viime huhtikuun 45,70. Perjantaina Turkkila jäi vain viiden sadasosapisteen päähän ennätyksestään.
- Hyvät pisteet, mutta siellä oli pari piruetin tasoa, jotka olivat alhaisempia kuin haettiin. Tämä oli kuitenkin onnistunut suoritus. Ei ollut kauheasti perhosia vatsassa. Sain säilytettyä positiivisen asenteen ja rentouden tämän kisan läpi. Oli mukavaa, Turkkila kertoi.
Turkkilalla oli selvät tavoitteet lauantain vapaaohjelmaan.
- Huomenna vapaaohjelmassa lähden hakemaan ehjää kokonaisuutta. Koitetaan saada onnistuneita elementtejä sinne, niin hyvä tulee, 17-vuotias luistelija ennakoi.
Tuoreimmat aiheesta: Taitoluistelu
Korpi sai kutsun yhteen GP-kisaan
Kiira Korpi osallistuu myös ensi kaudella taitoluistelun GP-sarjaan. Korpi sai kutsun Moskovan osakilpailuun.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.